Mökin pihapiirissä talletettua

Mieheni Rauno nikkaroi muutaman linnunpöntön, jotka on ympäri mökin pihapiiriä laitettu odottamaan asukkaita. Keväällä pihassa pyöri paljon talitiaisia, mutta kirjosieppojen saavuttua talitiaisten äänet ovat vähentynyt. Kirjosiepon ehkä vähän jankkaavakin sävelkulku kantautuu korviimme aamusta iltaan.

Sillointällöin kauempaa kuuluu kuovin, jota isokuoviksikin kutsutaan soidinhuutelua. Pikkukuovi on täällä Etelä-Suomessa huomattavasti harvinaisempi. Kuovin ääni monesti kuuluu harmillisen kaukaa, mutta tulipas se vähän lähemmäksikin ja sain tallenteen.

Kuovista tulee mieleeni viime sunnuntai-illan retkemme mieheni kanssa. Päätimme lähteä etsimään järveä, joka on löydetty lumisena talvena milloin metsässä on ollut hyvä moottorikelkan ura mitä pitkin lumikenkäillä. Silloin lumikenkälenkillämme tupsahdimme järvelle. Kesäaikaan emme sitä kuitenkaan ole koskaan löytäneet. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta sitä tämä sokean ja vaikeasti heikkonäköisen elo välillä on.

Pakkasimme reppuun evästä ja teetä. Lähdimme matkaan luottavaisina järven löytyvän. Kuljimme metsäautotietä pitkin suon laitamille, lähdimme seurailemaan ojaa pitkin. Ilmeisesti oja olisi pitänyt ylittää ja jatkaa polkua pitkin. Me seurailimme ojaa ja lopulta totesimme kiertävämme pientä suolämpärettä ympäriinsä. Otto opasti todella puutteellisesti ja lopulta vedin sitä perässäni itse pitäen Raunon repusta kiinni. Jalat upposivat aika-ajoin lähes polviin ja itikatkin kiusasivat. Kuovi huuteli kerran, lisäksi kuulimme käen ja punarinnan. Lopulta Rauno onnistui löytämään tuloaukkomme, josta pääsimme paluumatkalle, joten järven löytyminen jää toiseen kertaan. Kolmisen tuntia reissussa hujahti.

Mökin pihaan saavuimme kengät likomärkinä, litinä vain kuului askeleista. Saatuamme märät kengät ja sukat pois oli aika kuivata opas Otto :) Arvatkaapa vain oliko herra märkä? Ei kuivempaa koiraa ole nähty suoretken jälkeen. Ei tassuissa ei vatsan alla ollut kosteuttakaan. Kyllä vähän jo hymyilytti, ehkä ärsyttikin. Poika makasi kiepillä tyytyväisenä kuivista tassuistaan toivoen varmastikin ettei vaan ikinä joutuisi suolle uudestaan. Me nautimme pöydän ääressä teestä ja eväistä mökin lämmössä. Joskus linturetket voivat olla myös tällaisia.

Mökin pihassa on pieni lähdepohjainen lampi, jossa vesilinnut käyvät välillä loiskuttelemassa. Jotenkin tuntuu, että tänäkeväänä vierailut ovat lisääntyneet. Tässä jouhisorsa lentelee uiskentelemaan. :)

Kehrääjää etsimässä

Osallistuessamme Tringan järjestämälle pöllöretkelle maaliskuussa saimme vinkin Sipoonkorven kehrääjistä, jotka olisivat mielenkiintoinen äänityskohde projektiimme. Kumpikaan meistä ei ollut koskaan kuullut kehrääjää. Harva pääsee sitä edes näkemään: hyvin maastoutuva ja enimmäkseen pimeän aikaan liikkuva lintu on lähes näkymätön. Sen helposti tunnistettava ääni nouseekin arvoonsa kehrääjää etsiessä, sillä se jää yleensä ainoaksi havainnointitavaksi lintua etsiessä.

Tiedustelin etukäteen Suomen linnut -facebook ryhmässä vinkkejä kehrääjäretkelle ja sain tietää, että paras ajankohta olisi pian auringonlaskun jälkeen jonain lämpimänä iltana toukokuun lopulla tai kesäkuun alussa harvassa männikössä tai kallioisella kankaalla. Sain myös selville sopivan paikan Sipoonkorvesta lähteä kuulostelemaan lintua. Lintua kannattaisi kuulemma mieluummin etsiä aktiivisesti kuin kököttää jossakin paikallaan, joten hylkäsimme idean telttaretkestä ja varauduimme kävelyretkeen. Kun löysimme Heidin kanssa kalentereista sopivan raon retkelle ja sääkin näytti etukäteen täydelliseltä, olimme molemmat innoissamme retkestä ja odottavin tunnelmin. Pakkasin teetä ja eväsleipät reppuun mukaan ja lähdimme matkaan.

Koska aurinko oli vasta laskemassa klo 22 aikoihin, pysähdyimme matkalla Korsosta Knutersvägenille Länsitien molemmilla Sipoonkorven kansallispuiston parkkipaikoilla. Länsitien parkkipaikkojen vieressä mutkittelee kauniissa vehreässä niittylaaksossa Byabäckenin puro, jonka varressa ajattelin olevan mahdollisesti joitakin yölaulajia. Miljöö olikin mitä ihanin ja mielestäni otollinen lintuja ajatellen, mutta mitään uusia lajeja emme kuulleet rastaiden ja punarinnan lisäksi. Kävimme kävelemässä vehreällä niityllä ja kesäyön tuoksut valtasivat ilman. Tuomi oli juuri puhejennut kukkaan. Lehtokurppa lenteli metsän reunassa ja toisella Länsitien parkkipaikalla se lentelikin aivan yllämme. Heidi oli äänittänyt mökillä aiemmin keväällä lehtokurpan kurnutusta ja minäkin olen jonain keväänä sitä kuullut, mutta nyt kurnutusta säesti tiuskahteleva kimeä "psiu!" ääntely joka kuului hyvin muiden lintujen ollessa silloin hiljaa. Äänitimme meitä hieman väistävää lehtokurppaa hetken ennen kuin söimme eväitä ihanan solisevan Byabäckenin puron äärellä ja keksimme mennä hieman lintua piiloon tällä kertaa metsän rajaan, mutta lintu oli jo toisaalla. Saimme kuitenkin hyvän äänitteen talteen!

Seuraavaksi suuntasimme varsinaiselle kehrääjäpaikalle, kenties hieman liian myöhään. Alkoi olla jo hämärä, mutta minulla oli kuitenkin fiilis, että jotakin kuullaan kyllä. Lähdimme Knutersvägenin parkkipaikalta kävelemään Fiskträskille johtavaa hiekkatietä, jonka sora rapisi melko kovaäänisesti kenkiemme alla. Talven jäiset nastakenkäkelit muistuivat mieleen, kun täytyi aina pysähtyä välillä jotta olisi jotakin kuullut. Käki kukkui melko kaukana, ja hyödynsimme hiljaisen miljöön sen äänittämniseen.

Kun olimme jo muutaman kerran pysähtyneet mitään kuulematta sanoin että pysähdytään vielä kerran ennen kuin käännytään takaisin. Ja sitten se kuului!

Kehrääjä kehräsi hetken, taajuuttaan hieman muunnellen. Ääni oli juuri samanlainen kuin mitä netin lintuoppaiden äänityksissä ja saimme kokea tunnistamisen riemua kun pääsimme lajimäärityksen tekemään aivan itse. Eihän siitä voinut erehtyä! Vaikka ääni loppui lyhyeen, olo oli mahtava ja lähdimme vielä kiipeämään pientä polkua ylöspäin uuden äänityksen toivossa. Vielä lyhyitä kehräyksiä kuului, mutta sitten hiljeni.

Hauskaa oli se, että vaikka oli jo toukokuun loppu, metsässä kukerteli useita teeriä. Meistä oli hassua kuunnella sitä melkein kesäisessä tunnelmassa kun olimme molemmat ajatelleet, että se on oikeastaan vain kevättalven ääni ja että teeret soitivat vain jäisillä soilla ja suolampien jäällä. Ilmeisesti kuitenkin innoikkaimat nuoret koiraat, jotka jäävät ilman paria, saattavat kukerrella vielä kesäkuun alussakin. Aina oppii uutta ja uusina lajeina listaamme saimme kerrankin sen mitä lähdimme hakemaan!

Kahden retken päivä 26.5.2017

Tapasimme 9.30 blogituttavani kanssa Kauppatorilla, ostimme liput Vallisaaren lautalle ja matkaan pääsimme 9.45 aamun ensinmmäisellä lautalla. Aikaisemmin saareen ei ilmeisesti pääse, ellei ole omaa venettä, mikä on tietysti harmillista ajatellen lintujen aamukonserttia.

Vallisaarihan avattiin vasta viime vuonna yleisölle. Saaren luonto on mielenkiintoinen ja paikkaa on kehuttu kovasti.



Saaressa on luvallista kulkea vain merkittyjä reittejä pitkin eikä hiekkatieltä saa poiketa. Saarella voi olla edelleenkin räjähteitä metsäalueilla. Niinpä tallennuksia tehtäessä ei hiippailla polulta sivuun lähemmäksi. Lintujen tallentamisen teki myös hankalaksi väen paljous.



Lähdimme kiertämään Vallisaarta välillä pysähdellen kuuntelemaan. Tallennuksia tuli harmillisen vähän, mutta oli mukavaa reippailla auringon paisteessa merituulesta nauttien. Pysähdyimme hiukan ennen Kuninkaansaareen siirtymistä syömään eväitä merkitylle eväspaikalle. Siellä seuranamme oli varis, joka raakkui koko linnun voimallaan. Ihmisvilinä ja lentokone estivät tallenteen syntymisen.

Kuninkaansaareen siirryttiin jonkinlaista aallonmurtajamaista kangasta pitkin.Kuninkaansaaressa oli paljon hiljaisempaa ja rauhallisempaa. Kiersimme saaren aika vauhdikkaasti luullen meille tulevan muuten kiire ehtiä paluulautalle. Saarella oli havupuita ja kallioita.

Lintutallenteet tulivat Vallisaaren puolella. Lehtokerttu iloisesti meille luritteli pitkät pätkät ja sattuipa vielä niin onnellisesti, että ihmisiäkään ei juuri silloin kohdalle osunut.

Kävellessämme kohden lauttarantaa tuuli yltyi, pysähdyimme kuuntelemaan kaunista laulajaa. Kun olen talletetta kuunteluttanut eri ihmisille lintu on saanut kovin monta lajimääritystä. On veikkailtu kultarintaa, vaikka tyypillinen karheus siitä puuttuukin. Luhtakerttuseksi laulu on liian nopeatempoista ja lintutallenteita paljon tehnyt henkilö lajimääritti linnun tikliksi. Tästä ei taida uskaltaa uutta lajia lisaamme toistaiseksi merkitä, ja jos kyseessä on tikli, sehän meillä jo on huhtikuulta.

Lauttarannassa tuttavani katseli mantereen suuntaan, jossa pilvet roikkuivat vettä sataen. Lauttamatkan aikana sade ehti merellekin, mutta maihin päästyämme sade oli mantereella tauonnut. Kotona olin kahden jälkeen, asiakkaita hoitamaan ja syömään ja uuteen reissuun kohden Suomenojaa, jossa Kirsin kanssa tapasimme klo 18.00.

Parkkipaikalle kuului iloinen satakielen laulu ja nenään tulvi jätteen haju. Liikenteen ääni kuului kohtuullisen kovana ja lisäksi lämpövoimala puhkui omaa kohinaansa.

Tulva-altailla oli ilmeisestikin Amerikasta karannut punatavi, jota monet olivat saapuneet katsomaan. Lisäksi vesipääskyt olivat kiinnostuksen kohteita monella. Suomenojan lintualtaathan ylipäätään on käsittääkseni lintuja seuraaville hieno paikka monipuolisen linnustonsa vuoksi. Ja niin tälläkin kerralla moneja eri lajeja altailla nähtiin ja kuuluvimpina niistä olivat lokit ja tiirat. Meteli oli välillä suorastaan korvia huumaavaa. Kirsi näki äänekkäimpien lajien lisäksi mm. lapasorsia, punatavin, vesipääskyt, sinisorsia, nokikanoja. Nokikanoilla oli hautomispuuhat meneillään. Niiden pesiä oli paljon ja lokkimetelistä huolimatta kuulin lyhyen pätkän nokikanan ääntelyä, mutta talletettua en onnistunut. Kirsi sai napatuksi kuvan, mutta lintu käänsi tietystikin pyrstönsä kuvaan.

Altaat ohitettuamme päädyimme ruovikkoalueelle missä rantasipi kaihoisasti huuteli itselleen kumppania. Välillä oli levättävä ja päästeltävä pitkiä piippauksia.

Tallennussaldo oli laihanlainen, mutta kolmisen tuntia vietimme alueella. Kirsi kuvaili minulle lintuja ja välillä koetimme nauhoittaa jonkin kertun liverrystä, mutta liiallinen meteli pisti tallenteet hylkyyn. Ruovikossa myös ruokokerttuset ääntelivät innokkaasti.

Kun kotiuduin olin väsynyt ja iloinen kahden retken päivästä. Liikkua luonnossa, jutella luonnosta kiinnostuneiden kanssa, nauttia eväistä. Retket ovat aina myös paljon muutakin kuin lintujen tallentamista.

Koko aamun linturetki Vihdin ja Vantaan suunnilla 25.5.2017

Starttasimme luotani klo 5.00 aamulla ajaen Vihdintien varressa olevalle Ylä-Takkulan tilan parkkipaikalle Nuuksion kansallispuiston kupeeseen. Toiveenamme oli kuulla kaakkurin kaakatusta, sillä Silja oli samalla paikalla toissaviikolla retkeillessään kuullut paljon kaakkurien ylilentoja. Kävelimme hiekkatietä pitkin Saarijärven rantaan ja heti matkan alussa pääsimme nauttimaan sirittäjän sirityksestä. Sirittäjän laulu muistuttaa alussa peippoa, mutta jatkuu tasaisena sirityksenä läpi laulun, se on siis helppo tunnistaa.

Järven rantaan päästyämme istahdimme laiturille aamupalasta nauttimaan. Silja kiikaroi ahkerasti, näkyisikö kuikkia tai kaakkureita. Kuikka järvellä kuljeskeli, mutta ei päästänyt ääntäkään. Puolisen tuntia odotimme nauhuri päällä aamuhetkestä nauttien. Sitten olikin aika jatkaa matkaa, sillä olimme sopineet tapaavamme Petikon ulkoilualueella Riikan, jolla äärimmäisen hyvä taito tunnistaa ja kuunnella eri lintulajeja.

Lähdimme kävelemään Petikon ulkoilualueen hiekkatietä pitkin pysähdellen usein kuulostelemaan ja katselemaan. Metsäviklo kuultiin monesti ja se myös näyttäytyi hyvin istuen kelon päällä puron rannassa.

Metsäkirvisen liverrys kuin peipolla, mutta jatkuen hamaan loppuunsa ja joidenkin liverryksien lopussa laaserpyssyn piuputuksia :D

Vihervarpusia lenteli pienissä parvissa ja opimme tunnistamaan sen keinuvan äänen.

Rautiaisen helinä oli myös uusi tuttavuus.

Mustapääkerttu suostui luikauttamaan muutaman sävelen lähellä laulurastasta. Tallennustilanteessa näkyi myös kahden närhen parittelu, josta kuului pintä käinää muistuttavaa ääntä. Se ei kuitenkaan tallenteessa kuulu. Mustapääkertun laulu muistuttaa mustarastasta, mutta on iloisempaa, kirkkaampaa. Siitä puuttuu mustarastaalle tyypillinen syvä huiluääni.

Petikon ulkoilualueen yllä lenteli tiuhaan tahtiin lentokoneita, joka vähän hankaloitti nauhoittamista, Silti voimme olla retken antiin tyytyväisiä. Saimme vielä kiurun laululentoa pellon yllä, joka on parempi tallenne kuin Liesjärven kansallispuistosta kotimatkalla saatu.

Sää oli retkellämme jälleen erittäin hyvä. Järven rannassa istuessamme aurinko vielä piilotteli hiukan itseään, mutta Petikossa se paisteli lämpimästi liki kolme tuntia kestäneen kiertelymme aikana. Kiitokset Riikalle retkiseurasta, opimme sinulta paljon lintujen äänistä!

Aamuretki Vanhankaupunginlahdelle 24.5.2017

Kun saavuimme Vanhankaupunginlahdelle aurinkoisena aamuna puoli seitsemän aikaan meidät otti vastaan satakielien laulanta. Korviini kantautui myös lehtokertun lurittelua. Pysähdyimme heti kuuntelemaan, tallentamaan ja nauhoittamaan. Olo oli kuin olisi satumetsässä ollut. Nyt olimme Siljan kanssa blogimme nimikkolinnun satakielen pauloissa. Kuunnelkaa ja nauttikaa kesäyön taitajaa.

Kun lähestyimme Lammassaareen meneville pitkoksille korviimme kantautui satakielien lisäksi paljon muutakin. Taisimme olla kuin lapsukaiset karkkikaupassa, niin innoissamme ja tohkeissamme olimme. Ei oikein tiennyt minne kaikkialle suuntaisi parapoloidin. Joka puolelta kuului säksätystä, liverrystä, piipitystä, luritusta, laverrusta.

Silja näki jonkin taulun missä mainittiin mm. ruokokerttunen ja itse olin kuullut punavarpusista Tringan huhtikuisella retkellä. Olen yli vuosi sitten ladannut iphoneeni Suomen lintuoppaan, jossa on myös lintujen äänet. Kuuntelimme puhelimesta ruokokerttusta sekä punavarpusta oppien ympärillämme monipuolisesti säksättävän linnun olevan ruokokerttunen ja kauniisti viheltelevän punavarpunen.

Ruokokerttunen viihtyy nimensä mukaisesti ruovikoissa ja pitkoksilla kulkiessamme pääsimme hyvin lähelle ja saimme kivan tallennuksen, jossa linnun monipuolisuus tulee hyvin esille.

Punavarpusiakin lauleli joka puolella. Lintu jopa näyttäytyikin pariin otteeseen punaisine höyhenineen. Laulusta tuli vähän mieleen pajulintu, tai ainakin laulu oli hieman alakuloinen. Toiset sanovat, että punavarpunen "viheltelee" mikä kuvailee ääntä myös hyvin.

Istahdimme hetkeksi levikkeellä olevalle penkille ja laitoimme paraboloidin nauhoittamaan kaiteen päälle siltä varalta, että jotakin mielenkiintoista kuuluu. Siljan hörppiessä aamukahvia kuulimme yhtäkkiä hieman porsaan röhkäisyä kuullostavan äänen. Onneksi nauhuri oli äänittämässä, sillä muutoin olisi tuo mielenkiintoinen lintu jäänyt arvoitukseksi. Tai tuossa hetkessä emme edes tienneet oliko se jokin muu eläin. Lauri lajimääritti äänen kuuluvan luhtakanalle!

Kulkiessamme pääsimme lähelle kesäistä iloista lurittelua ja näin tallentui pensaskerttu. Kiitos lajimäärityksestä Hannes ja Lauri.

Päästyämme Lammassaareen kävelimme lintutornin luo, mutta totesimme ettei ollut vaivan arvoista kiivetä tornin päälle, jossa tuuli haittaisi äänityksiä. Tornin juurelta pääsimme aurinkoiselle paikalle piikkilanka-aidan viereen josta Silja tähysti kiikarilla meren rantaa. Rannassa kulki Kanandanhanhia varovasti ympärilleen tähystäen ja kun ne tulivat avoimempaan maastoon, niiden perässä näkyi pieniä untuvikko poikasia emoaan seuraten. Niiden äänet eivät kantautuneet kuitenkaan meille asti. Siinä kiikaroidessaan Silja näki myös kaulushaikaran lentävän piilokojulle päin.

Myös hanhia lensi silloin tällöin ohitsemme ja saimme valkopostihanhista onnistuneen äänityksen

Lopuksi menimme piilokojuun kaulushaikaran puhaltelun kuulemisen toivossa, mutta siitä ei tullut enää toista havaintoa. Pääsimme kuitenkin kuuntelemaan heti meille molemmille uutta lajia, rastaskerttusta, joka esiintyy aivan itäisellä ja eteläisellä rannikolla, ja Vanhankaupunginlahdella niitä on vain joitakin. Kiitos ystävällisille ihmisille, jotka kertoivat meille linnusta ja lajimäärittivät sen. Ääni on aika karhean räkäisä.

Kello huiteli puolessa yhdessätoista, joten neljä tuntia sujahti ”lintutaivaassa” ihan liian nopeaan. Oli aika palata töiden pariin. Kuuluipa siellä meille entuudestaan paljon tutumpi peippokin livertävän kesää sydämiin.

Tyyni kevätilta Talosaaressa 13.5.2017

Tapasimme Kirsin kanssa Talosaaren ratsastustilan tuntumassa klo 18. Aurinko paistoi ja tuuli oli poissa. Talleilta tuli ihana hevosen tuoksu ja polulla ratsastaja vastaan. Voi miten alkoi tehdä mieli hevosen selkään, mutta olimme tulleet linturetkelle :)

Lähdimme kulkemaan polkua pitkin, joka vei meidät Talosaaren kartanolle. Heti alkuun pysähdyimme kuulostelemaan mereltä kuuluvia ääniä. Siellä liro lirotteli, laulujoutsenet räpisti siipiään, mantereella palokärkeä nopeatempoisempi tikka huuteli kviik ja rummutteli nopeammin ja kevyemmin palokärkeen verrattuna. En kuitenkaan saanut riittävän hyvää tallennetta, joten matka jatkui.

Korviimme kantautui kuusitiaisen ääni, minulle uusi tuttavuus. Olin kuvitellut sen pitävän kohtuullisen pientä piipitystä, mutta eihän asia ole näin olleskaan.

Lähestyimme rantaa, jossa pääsimme lähelle lapintiiroja, jotka puolustivat pesäänsä. Kauempana tutkasotkat pitivät soidinmenojaan. Lapintiirat tallentui hienosti.

Kuljimme vanhojen kuusien ohitse ja mikäpäs muu kuin hippiäinen siellä pyöritteli tahkoaan. Olin todella fiiliksissäni kuullessani sen ja vielä iloisempi tunnistamisesta. Mereltä kuuluu taustalla omalajistonsa, mutta sehän on vain tunnelmallista.

Tulimme jälleen aivan veden ääreen. Nyt pääsimme kuuntelemaan kalatiirojen kirkunaa.

Silkkiuikkuja seurailimme pitkään. Kauempana oli myös tutkasotkia. Kirsi kuvaili minulle lintujen soidinmenoja miten uros kantoi naaraalle nokassaan kaislaa, miten urokset kaulottelivat jne. Se mikä laji oli äänessä pysyi arvoituksena kunnes sain apuja lajimääritykseen. Silkkiuikuthan ne pitivät aika sympaattista ääntä.

Kuljeskelimme vielä metsäisimmillä alueilla kuunnellen iloista punarinnan helskyntää.

Lähempänä kymmentä lähdimme kotimatkalle, joten liki neljä tuntia sujahti luonnosta nauttien.

Toukokuun alun lintutallennuksia mökin ympäristössä

Nyt kun olemme päässeet kevääseen vietämme Raunon kanssa lähes kaiken vapaa-ajan mökillämme. Niinpä suuntasimme sinne myös viettämään pidennettyä vappuviikonloppua. Vaikka väsy painoi perjantai-iltana istuskelimme nuotiolla parisen tuntia kevätillasta nauttien. Oli tyyntä ja punarinnat lauloivat iloisen helsyvästi. Ei olisi uskonut, että seuraavana päivänä tuuli puhaltaa hyisesti ja taivaalta sataa valkoista centtitolkulla. Ei tarvinnut retkeillä lintujen ääniä nauhoitellen. Aika kului sisätiloissa takan lämmöstä nauttien ja myöhemmin saunoen.

Vappupäivänä oli hiukan lämpimämpää ja aurinkoisempaa. Lähdimme ennen auringon laskua kävelylle ja reissussa viivyimme parisen tuntia. Uusia lintulajeja saimme ainoastaan räkättirastaan. Tallenteessa kaksi räksää käy keskusteluaan.

Vaikka tallenteiden määrällä ei päässytkään hehkuttamaan, nautimme ulkoilusta, kevään tuoksusta. Kuljimme pitkin metsäautoteitä ja pellon reunaa. Kuulimme töyhtöhyyppien naukumista, mutta kriittisenä en saanut riittävän hyvää tallennetta.

Myös seuraava viikonloppu vierähti mökillä. Melkeinpä heti sinne päästyämme korviin kantautui tiltaltti, jota emme ole koskaan ennen viiden vuoden aikana pihapiirissä kuulleet. Tiltaltin tallennus on osoittautunut haatavaksi, joten sitä odotellessa. Mutta pajulintu oli saapunut ja se ilahdutti perjantai-illassamme kesäisillä sävelillään.

Lauantaina retkeilimme taasen auringon laskun aikoihin ja vihdoinkin onnistuimme tallentamaan lehtokurpan. Minusta linnulla on jotenkin hellyyttävä ääni ja mieleen on jäänyt Juha Laaksosen ohjelmasta Luontoretki eläintentäyttäjän haastattelu, jossa täyttäjä kertoo lehtokurpan olevan vaikeimpia täytettäviä ohuen ihonsa vuoksi.

Astellessani nauhurin ja mikrofonin kanssa mökin ovesta ulos korviini kantautui laulujoutsenen lyhyet haukahtelevat tötähdykset.

Yksi kevään edistymisen merkkejä on lammen rantaan saapuneet sammakot. Vaikka eivät lintuja olekkaan haluan jakaa teille tämän onnistuneen tallenteen. Äänessä ne tavalliset sammakot ja viitasammakot. Valitettavasti en erota niitä toisistaan.

Ja niinhän siinä taas kävi, että viikonlopun jälkeen sää viileni. Olin alustavasti sopinut äitini kanssa muutamasta mökkipäivästä milloin touhuaisimme puutarhapuuhien parissa. Siirsimme puuhan tulevaisuuteen ja hyvä niin. Menin mökille tiistaina takaisin, vietin siellä itsekseni pari päivää. Yöllä oli melkein kuusi astetta pakkasta, päivällä pitkin viikkoa tuli räntä ja raekuuroja. Päätin kuitenkin yrittää kartuttaa lintulajien määrää. Vein parapoloidin ulos nauhottamaan ja muutama kiva tallenne tulikin. Tässä sepelkyyhky huhuilee

Tässä ehkä minulle ainakin tutumpaa punakylkirastasta ja kuunnelkaapa kun jokin tikka ruokailee lähipuussa :)

Torstaina koin todellista tunnistamisen riemua. Kuuntelin aamun tallennetta tunnistaen hippiäisen. Vuosi sitten olleessa Lintujen yö-tapahtumassa kaksi osallistujaa kuuli hippiäisen, minä en ollut heidän joukossaan. Linnun ääni jäi kuitenkin mietityttämään, joten netistä kuulostelemaan. Ja nyt kun äänen kuulin tiesin sen heti olevan hippiäisen. Ja mikä sai minut vielä iloisemmaksi Talosaaren linturetkellä kuulin ja tunnistin linnun ihan polkua pitkin kävellessämme.

Hetken jo luulin saaneeni järripeipon, kun viherpeipon äänestä puuttui liverrysosa kokonaan. Lintu vain ryysti kuten järri, mutta sävelasteikolla ryystö nousee ja sitähän ei järripeipolla tapahdu.

Sinitiaisellakin tuntuu olevan monta tapaa laulella ja tässä taasen vähän erilainen sinitiaisen laulu. Olin jo toiveikas uudesta lajista, mutta sinitiainenpa kuitenkin.

Mökin pihapiirissä kuuluu usein palokärjen reviiriääntä sekä lennossa kuuluvaa ääntä. Rummuttelut tapahtuu yleensä kauempana. Nyt kuuluu hyvin tuo kviiik

Tässä myös hieman erikoisempi palokärjen ääni. Luulimme tätä joksikin aivan muuksi linnuksi mutta selvittelyn tulos olikin sitten palokärki. Xeno canto -äänipankista löytyy vastaavanlainen ääni, jossa kuvaus: "alarm call, female" eli naaraan varoitusääni. Hyvin mahdollista siis, että tällä linnulla oli poikasia jossakin lähettyvillä.

Töyhtöhyypän naukumista olen metsästänyt oikeastaan pääsiäisestä lähtien ja vihdoinkin perjantai-iltana onnistuin saamaan sellaisen tallenteen mihin voin olla tyytyväinen. Taustalla kuuluu vielä teerin soidinkukerrustakin.

Retkeilyä Vanhankaupunginlahdella 19.4. ja 23.4.

Ystäväni Sarin kanssa osallistuimme Tringan järjestämälle iltaretkelle 19.4. Vanhankaupunginlahdelle. Ryhmämme lisäksi retkeilemässä olivat Työväen opiston ryhmäläiset, joten väkeä oli paljon liikkeellä. Vaikka arvasinkin olevan paljon väkeä ja sääkin oli vähän tuulinen otin parapoloidin matkaan. Ja onneksi otin, sillä heti reittimme alussa pääsimme kuuntelemaan pikkutikan rummuttelua. Sattuipa vielä muutoin hiljainen hetki, joten sain hyvän tallenteen.

Suuntasimme kulkumme kohden Porkkalanniemen lintutornia, jonne ei matka kovinkaan pitkä ollut. Peipot liversivät iloisesti, varikset raakkuivat. Tornin luona osa ryhmäläisistä kapusi torniin ja osa piipahti piilokojuun. Korviini kantautui närhin rääkäisyjä, sinisorsan ääntä, mutta mitään talletettavaa en saanut vilkkaan keskustelun ja liikehdinnän takia.

Siirtyessämme lintutornilta kohden pitkoksia, jotka veivät Lammassaareen pajusirkku oli jään päällä kenties ruokailemassa. Lintu ei kuulemma yleensä majaile näkösällä, että sen laulu kuuluu, mutta lintua ei näy. Nyt se kuitenkin viihtyi jäällä kaikkien katseltavissa. Harmi kun ei laulanut meille säveliään.

Pitkoksia kävellessämme pääsimme seuraamaan suopöllön liitelyä, joka liikuskeli varisparven yllä. Lisäksi kaukuputkiin osui arosuohaukka. Jossain vaiheessa kuulimme aivan yläpuoleltamme sepelkyyhkyn huhuilun, mutta tallennus epäonnistui.

Lammassaaren lintutornilla ollessamme ylitsemme lensi kanadanhanhiparvi, joka piti mukavasti ääntä, mutta tornin alapuolelta puhe pilasi nauhoitteen, harmillista. Tornista näkyi mm. pikkutyllejä. Vaikka tallennustulos olikin laiha oli mukavaa olla retkellä mukana. Kiva Sari kun pyysit mukaasi :) Oli kiva myös jutustella Tringan oppaiden Jaanan ja Aleksin kanssa. Viilenevässä illassa oli mukavissa tunnelmissa hyvä lähteä kotimatkalle.

Sunnuntaina 23.4. tapasimme Sarin kanssa Kalviikissa, josta aloittelimme linturetkemme. Aamu oli ollut räntäsateinen ja kolea. Yhdeltätoista lähtiessämme liikkeelle aurinko pysytteli pilvessä, mutta vain yksi pieni kuuro tuli päiväämme häiritsemään. Kalviikin uimarannalla tavoitteenamme oli tallettaa meriharakka, mutta päivän ensinmmäiseksi tallenteeksi tuli tikliparvi. Pieni parvi ja aika pienet äänetkin hiukan tuulen tuivertaessa, mutta kyllä tikliksi tämän tunnistaa. Tikliähän pidetään etelän maissa häkissä sen korkean ja kauniin lauluäänensä vuoksi. SURULLISTA! Lintu on kuulemma myös hyvin kaunis.

Siinä tikliparven ruokailua tallettaessani Otto-pojan pinna meinasi olla koetuksella. Eihän toinen meinannut ymmärtää miksi tässä nyt vain seisoskellaan kun menohalujakin olisi kovasti. No etenimme rantaa pitkin ja meriharakan kolme vinkaisua tarttui arkistoitavaksi.

Kävellessämme kauempaa mereltä kuului vieraampi ääni, joka ohi kulkeneen miehen avustuksella tunnistettiin alleista lähteväksi. Allit välillä sukeltelivat ja pitivät nokkansa kiinni päästämättä ääntäkään. Odotimme ja odotimme ja kun ääntely alkoi rantaan tuli ihmisiä rupatellen. Onnistuin leikkelemään kuitenkin lyhyen tallenteen allejakin.

Kalviikista siirryimme Uutelaan, jossa saimme pienen raekuuron niskaamme. Koirapuistossa olimme kuunnelleet pirteää laulurastasta, mutta meren äärellä äänimaiseman valtasi lokkiparvi. Tappelivat ruuasta. Ylimpänä kimeimpänä huutaa kalalokki ja vähän matalampi kaakottaja on harmaalokki. Koska enemmän parvessa kalalokkeja tallenne menee nyt nimellä kalalokki. Parvessa näkyi myös naurulokkeja sekä valkoselkälokkikin.

Sään seljetessä päätimme hurauttaa vielä Vanhankaupunginlahdelle. Siellä kävelimme Pornaistenniemen lintutornille, jossa saimme kuulla haukahtelevaa ääntä. Emme tienneet mikä sen aiheutti ja asiaa tallenteesta selvitellessä sain monta eri mahdollisuutta: harmaalokin soidin, valkoposkihanhi, nokikana, joten tästä ei lajia listaamme saada.

Päätimme käydä myös piilokojussa ja sinne matkatessamme meidät pysäytti sinitiaisen laulu, jota en kyllä sinitiaiseksi tunnistanut. Joku sanoikin laulua sinitiaisen itsekseen jutteluksi :) Kuunnelkaas.

Piilokojussa oli kiva kuulostella vesilintujen ääntä, sorsien peseytymistä/kylpemistä. Puhaltelipa kaulushaikarakin jossain kauempana. Arkistoitavaa tallennetta en valitettavasti saanut. Seuranamme oli ahkeria valokuvaajia, joten kahinaa, rapinaa, juttelua riitti. Joskus olisi piilokojussa käydä uudestaan.

Palatessamme läheltämme lenteli hanhiparvi. Ilmeisesti valtaosa hanhista on valkoposkihanhia ja osa kanadanhanhia. Itse en kuitenkaan erota mitkä ovat mitäkin, joten lajimäärä ei tästäkään pääse karttumaan.

Matkalla autolle pääsimme vielä seuraamaan pikkutikan ruokailua. Kuunnelkaapas miten hyvin kuuluu ruokailunakutus :D

Lähempänä viittä palasimme luokseni ja hienon retkipäivän jälkeen maistui tee kera croisanttien. Kiitos Sarille ihanasta syntymäpäivälahjasta linturetkestä.

Kylmä pääsiäinen 12.-17.4.2017

Vietimme perinteisesti mieheni Raunon kanssa pääsiäisen mökillämme Mäntsälän ja Kärkölän rajalla. Vielä keskiviikkoiltana saimme nauttia upeasta lintukonsertista. Aikaisempina keväinä pihapiirissä on laulanut laulurastas perinteisesti: toistaa kaksi kolme kertaa yhden säkeen ja vaihtaa sitten seuraavaan, mutta nyt pihassa kierrellessäni auringon laskun aikaan tallentui ehkä hiukan vieraamman kuuloinen laulurastas. Lajimääritys oli siis tarkistettava.

Samaisena iltana tallentui heleä punarinta, jonka olen tämän kevään aikana oppinut tunnistamaan.

Korviini kantautui myös lehtokurpan "kurnutus" ja taivaanvuohen mäkätys. Onnistuin tallentamaan hyvän pätkän jo muiden lintujen hiljennyttyä. Ja tässä vielä toinen taivaanvuohi-näyte, jonka lajimääritykseen tarvitsin apua. Ilmeisesti ääni kuuluu linnun kurkusta, ei siivistä. Pätkä on seuraavalta illalta.

Torstaina lähdimme puolilta päivin ulkoilemaan. Yht'äkkiä joka puolelta kuului valtava liverrys. Siinä ihmettelimme "lintumerta". Välillä tunsin peipoiksi välillä en osannut sanoa. Niinpä taasen tallenne eteenpäin lajimääritystä varten. Peippoparvihan se, joten peippo-oloni osui oikeaan.

Illalla lähdimme kävelylle. Hakeuduimme suota kohden. Oli kovin kylmää ja linnut hiljaa. Saimme kuitenkin talteen punakylkirastaiden nirskutusnarskutuksen, joka ei ehkä niin tavanomaista, sillä äänestä puuttuu (TRYI-TRYI-TRYI-aihe).

Syystä tai toisesta nukkumatti hylkäsi seurani lauantaiaamuna, joten ennen kuutta pukeuduin toppavaatteisiin ja lähdin ulos. Pakkasta oli kuusi astetta. Parapoloidini kautta melkein heti kuulin teerien kukerruksen. Välillä sihahteli uhmakkaasti ja välillä kukersi. Mökin takana seistessäni ääntä kuunnellen myös tikat intaantui rummuttamaan. Tuli melkeinpä mystinen olo kun kukerrukseen sekoittui rummutuksen kaiku. Puolisentoista tuntia vietin ulkona ääniä kuunnellen ja nauhotellen. Tässä paras teeriotos.

Pääsiäisloman edetessä lintukonsertti hiljeni huomattavasti. Etenkään iltaisin linnut eivät konsertoineet juurikaan. Onneksi kuitenkin sunnuntai-iltana talteen tarttui upeaa kurjen kajauttelua. Maanantaiaamun ulkoilu auringon nousun aikaan ei tuonut listaan uusia lajeja. Jotenkin ilma tuntui seitsemän pakkasasteen voimalla kamalan kylmältä. Pihan lampikin loman aikana jäätyi uudelleen kantavaksi. Jospa tämä kevät hiljalleen lämpenisi ja pääsisimme nauttimaan uusista muuttajista.

Liesjärven kansallispuistossa 25.-26.3.2017

Starttasimme räntäsateisesta Vantaalta yhdentoista jälkeen. Matkan aikana sade loppui ja pilvikerros alkoi ohentumaan. Tammelassa Liesjärven kansallispuistossa tukikohtanamme oli Peukalolammin varaustupa. Siisti, pieni, sympaattinen yöpymispaikka. Kaminaan tulet, välipalasalaatit ja teehetki. Siinä rentoillessamme alkoi aurinko paistamaan ja saimme taivaltaa kolmisen tuntia kestäneen alkuillan reippailun upeassa keväisessä ja aurinkoisessa säässä. Suunnitelmamme oli käydä kiertämässä noin 7km kävelylenkki valoisaan aikaan ja mahdollisesti toistaa se vielä pimeällä pöllön ääniä etsien.

Suolta löytyi makeita karpaloita!

Heti reittimme alussa pysähdyimme kuuntelemaan iloisesti livertävää töyhtötiaista. Eihän laulusta voi tulla kuin hyvälle tuulelle. Emme kumpikaan tunnistaneet laulua silloin, mutta nauhoitamme aina mielenkiinnolla tuntemattomat äänet ja selvittelemme niitä sitten jälkikäteen. Kiitos tästä lajimäärityksestä kuuluu Lauri Hallikaiselle! Ilmeisesti nuo korkeat ja kimeät äänet ovat erityisesti töyhtötiaiselle tyypillisiä.

Metsätiet olivat todella jäisiä ja liukkaita. Jään päällä vielä vettä, joten pääkallokeli oli taattu. Otto olemuksellaan yritti meille kertoa ettei ole kivaa kun tassut kastuu ja kun on vielä liukastakin. Silti varoen, hiljalleen matkamme edistyi. Välillä pysähtelimme kuuntelemaan lintuja, miten ne visertelivät iloisesti, miten siivet havisivat ja rapisivat. Tunsimme auringon säteet kasvoillamme ja tuoksuttelimme kevättä. Erään kauniin suon laitaa pysähdyimme istumaan kuivan, kaatuneen puun rungolle pidemmäksi aikaa ja kuuntelimme ympäristön ääniä. Äänitteellä kuuluu hauskasti ympärillämme lentelevän talitiaisen siiveniskut, sinitiaisen "tiii-tiii-titititi" laulua ja muita tiaisten säksätyksiä. Liekö talitiainen tuon kovaäänisen varoittelusäksätyksen takana?

Männikköä, kanervaa, suopursua, sammalta... Ihana ympäristö istuskella ja kuunnella ympäristöä!

Reittimme kulki Peukalolammilta Kaksvetisen ja Hangaslammen välissä kulkevaa vanhaa metsäautotien pohjaa kohti Kukkoharjuntietä ja sitä takaisinpäin Peukalolammille. Ympäristö oli rämettä, männikköä ja suota. Loppupuolella reittiä pysähdyimme kuuntelemaan keltasirkkua Kukkoharjuntien varrella olevalle hakkuuaukealle, joka ei ollut kansallispuiston aluetta. Säkeen välissä kuuluu hauskaa lyhyttä ääntä. Liekkö yhteysääni vai kevään laulun aloitteluun liittyvää.

Loppumatkasta kävelimme Peukalolammin jäätä pitkin saapuen seitsemän jälkeen tuvalle. Kaminaan tulet ja porokeitto keittymään. Ruuan valmistumista odotellessamme koetimme kuulostella varpuspöllöä, sillä Tringan pöllöretkellä opimme, että se viheltelee erityisesti alkuillasta ja toisaalta juuri ennen auringonnousua, mutta hiljaa pysytteli hän.

Kamiina lämmitti tuvan tehokkaasti

Sitten saimme hauskan idean. Virittelimme parapoloidin tuvan ikkunaan siten, että tallennin ja kuulokkeet jäivät tuvan sisäpuolelle, mutta mikrofoni ulkopuolelle. Johto tuli ikkunan raosta sisään. Oli aika koukuttavaa kuunnella illan ja yön ääniä tuvan lämmössä istuskellen. Peukalolammin jää piti mitä merkillisimpiä naksahtuksia, pamauksia, loiskahduksia. Se todella eli omaa elämäänsä. Me nautimme keittoa ja jälkiruuaksi ruokatermokseen säilöttyä jäätelöä.

Joillain on kuvauskoppi, meilläpä onkin kuuntelukoppi!

Siinä istuskellessamme ja aika-ajoin kuulokkeista ääniä kuunnellessamme korviin kantautui hivenen epämääräistä haukahtavaa ääntä. Innostuimme valtavasti. Äänenhän täytyy olla viirupöllölle kuuluva. Tringan pöllöretkelläkin sanottiin, että se muistuttaa erehdyttävästi koiran haukuntaa. Mikä muukaan se voisi olla kuin pöllö? Olimme siinä käsityksessä, että ympärillämme olisi pelkkää metsää, miten se voisi olla koira? Jahkailimme koko illan käyden välillä kuuntelemassa ulkosalla tätä kaukaista haukahtelua. Silja juoksi parapoloidin kanssa mäen päälle saadakseen paremman tallenteen. Kun haukahtelua kuului vielä keskiyölläkin, olimme vieläkin varmempia, että se oli viirupöllö. Mutta miten meidän viirupöllölle kävikään... Sille kasvoi neljä tassua ja häntä ehkäpä jopa kaksinkappalein! Että voihan koira, viirupöllö jäi ensivuoteen. Saimme kuitenkin hienon yöllisen otoksen, kuunnelkaa!!!

Ottoa pisti kovasti väsyttämään päivän opastelut liukkaassa kelissä ja se pääsi kylmältä lattialta laverille nukkumaan meidän viereemme.

Yöunet jäivät lyhyeen, sillä tuona viikonloppuna siirrettiin kelloja ja meillä oli herätys 5.30. Vielä lojuimme vuoteessa tovin, mutta ennen seitsemää olimme jo lähdössä aamupalan jälkeen jälleen retkeilemään. Varpuspöllöhän se meille vihelteli iloisesti auringon noustessa. Saimme varpuspöllöstä jo äänitteen Tringan retkellä, mutta tässä se viheltelee hieman lähempänä.

Sinisorsakin lenteli äännellen tämän varpuspöllöäänitteen lopussa.

Aamussa kuulimme myös laulujoutsenien töräytyksiä, mutta hyvää tallennetta ei kuitenkaan saatu. Saimme kuitenkin metsähanhien mäikästyksen.

Saavuimme lähelle suoaluetta ja toiveenamme oli kuulla ja tallettaa teerien soidinta. Suovalintamme ei osunut oikeaan, harmi. Soidinääni kuului, mutta hyvin kaukaa. Jäinen, rapiseva keli esti Siljaa hiipimästä lähemmäs arkoja teeriä. Teeret olivat mahdollisesti pienen metsäkaistaleen toisella puolella olevalla suolla. Tuuli oli yltymässä, joten emme lähteneet väsyneinä enää etsimään uutta paikkaa. Tallenne on todella rajatapaus onko laskettavissa sadan tallennetun lintulajin joukkoon, mutta menköön. Ehkäpä saamme 101 lajia tallennettua, niin tämä rajatapaus on helpompi hyväksyä mukaan :D

Palailimme hiljalleen tuvalle. Joimme vielä teet ja pakkasimme tavaramme. Kymmenen jälkeen lähdimme ajelemaan kotia kohden. Sää oli muuttunut tuuliseksi kuten tässä kiuru-tallenteessa hyvin kuuluu, jonka pysähdyimme äänittämään Vihdissä pellon reunaan. Liikenteen ja tuulen lisäksi taustalla kuuluu myös palokärki ja varis.

Vietimme mukavan vuorokauden retkeillen. Viirupöllön koiran hahmoon muuttuminen vähän harmittaa, mutta silti meillä oli hauskaa ääniä kuunnellessamme ja luonnossa liikkuessamme.

Mustarastaan kaunis huiluttelu 17.3.2017

Vietin mieheni Raunon kanssa mökillä maaliskuun kolmannen viikonlopun. Se sijaitsee Mäntsälän ja Kärkölän rajalla. Heti saapuessamme pihaan torstai-iltana kuulin mustarastaan kauniin huilun. Voi mikä tilaisuus tallettaa ilman liikenteen kohinoita, joten seuraavana iltana Raunon kanssa hipsimme pihapiirissä pyrkien mahdollisimman lähelle huiluttelijaa. Kuunnelkaa miten mustarastas laulaa kevättä.

Minulle on aina mustarastaan laulu ollut merkki keväästä. Sen kun ensikertaa kuulee sydämessä läikähtää. Lintuhan on yleistynyt paljon viime vuosikymmeninä ja Suomessa talvehtivien yksilöiden määrä kasvanut. Mustarastas on Uudenmaan maakuntalintu.

Mökkiviikonloppumme aikana totesimme myös laulujoutsenien palanneen. Töräyttelivät kuuluvasti illan pimeydessä. Ilahduimme myös lauantaina nuotiolla istuessamme töyhtöhyypän naukaisusta. keltasirkkukin aloitteli lauluaan. Oli hauskan kuuloista kun ensiksi kuului muutaman sekunnin välein shu ja joidenkin kertojen jälkeen laulusäe jatkui loppuun asti.

Lauantaina luonamme vieraili ystävämme, joka on myös innostunut linnuista ja tavoitteenaan on tunnistaa sata eri lintulajia tämän vuoden aikana. Lähdimme ennen nuotiohetkeä kävelemään ns. ympyrälenkin liukkaudesta huolimatta. Heti alkumatkasta Sari näki ison sonnihirven tallustelleen tien piennarta pitkin ja vähän myöhemmin löytyi ilmeisesti jonkin metsäkanalinnun jäljet. Kuvassa myös Oton jälkiä.



Tottahan meillä oli kameran lisäksi mukana parapoloidimme. Teknisien ongelmien vuoksi saimme vain töyhtötiaisen piipitystä tallennettua. Jonnekin katosivat niin käpytikan ruokailuäänet kuin muitakin pieniä piipityksiä. Joka tapauksessa onnistuin editoimaan töyhtötiaisen, jonka lajimäärityksestä kiitos kuuluu Lauri Hallikaiselle.

Tammikuun lopun viikonloppuna kuulimme Raunon kanssa toisenlaista hömötiaista silloin tietämättä mikä lintu oli äänessä. Ajattelimme sen kuitenkin olevan talitiainen. Tallenne jäi minua kuitenkin vaivaamaan ja talvilomamme jälkeen lähetin tallenteen eteenpäin tunnistettavaksi ja Ari Linna tunnisti hömötiaiseksi. Voimme nyt siis iloita kymmenen lintulajin tallennuksesta. Liesjärven kansallispuistoretken jälkeen meillä on lisää lajeja plakkarissamme, mutta niistä seuraavassa postauksessamme.

Tringan pöllöretkellä 11.3.2017

Otto seurasi tarkkaan, minne ollaan matkalla.

Tringan retkikalenteria selaillessamme päätimme osallistua pöllöretkelle ja samalla antaa miehillemme mukavan joululahjan. Niinpä varasimme paikat retkelle kaikille neljälle. Viidentenä mukana opasteli luonnollisesti Otto-poika.

Upea aurinkoinen sää helli meitä koko päivän. Hipsiessämme auringonlaskun aikaan Viikin bussipysäkille odotukset olivat korkealla. Tänään on pakko kuulla jotain, ehkä muitakin pöllöjä kuin lehtopöllöä. Onhan niin tuuletonta, kirkasta. Kuu möllötteli täytenä tunnelmaa luoden. Bussissa oli iloinen puheen sorina. Otto sai paikan bussin käytävältä ja retki saattoi alkaa. Rekkioppaamme Juha kertoili yleistä pöllöistä ja mitä pöllölajeja Tringan alueella pesii.

Heti ensinmmäisessä pysähdyspaikassamme Landbossa Knutersintiellä kuulimme varpuspöllön. Ensiksi korviin kantautui mustarastaiden kaunis huilu, joka vaihtui varotteluksi. Johannes vihelteli varpuspöllölle ja hetken päästä hyvin kaukaa kuului ehkä hiukan naukaisua muistuttavaa tasaista ääntä. Koetimme olla aivan hipihiljaa ja saimme tunnistettavissa olevan tallenteenkin. Varpuspöllön ääni kuuluu hyvin hiljaa, mutta kuuluu se. Volumea lisätkää kuunteluun.


Illan aikana kiertelimme Sipoon, Sipoonkorven ja Pornaisten alueella. Kävimme myös niillä kulmilla missä Siljan kanssa viikkoa aiemmin saimme hyvän lehtopöllötallenteen. Meillä oli silloin todella tuuri, sillä nyt retkellä kuullessamme lehtopöllöä, sekin kuului todella kaukaa. Sen kuitenkin pystyi tunnistamaan lehtopöllöksi.

Viirupöllöreviirialueella kuulimme heti hiljennettyämme haukahtelevaa ääntä, mutta rytmi oli väärä osottautuen koiraksi/koiriksi. Retken aikana valitettavan monesti kävi seuraavasti: Poistuimme bussista hiljaa, kävelimme kuunteluasemiin ja hiljennyimme. Bussilastillinen ihmisiä korvat avoinna metsän tai peltojen äänille. Ryhmä täysin hiljaa ja kaukaa alkaa kuulumaan ääntä, joka voimistuu ja voimistuu ollen lentokone tai auto.

Onko se huuhkaja? Onko se viirupöllö? Ei, se on Helsinki-Vantaalta nousuaan tekevä lentokone.

Retkemme saldoksi jäi mustarastaat, varpuspöllö ja lehtopöllö. Muutoin mitä kuulimme oli liikenne ja koirien haukku. Ottokin jossain vaiheessa reakoi koiriin vinkumalla hyvin hiljaa. Otosta myös huomasi hienoisen tylsistymisen. Alkuun opasti rauhallisesti bussista ulos ja takaisin bussiin. Loppuretkestä bussista kiskottiin ulos ja ulkona kulku oli haahuamista.

Valitettavasti miestemme joululahja jäi kokemuksellisesti hiukan laihanlaiseksi, mutta toisella kertaa sitten. Saas nähdä innostuvatko lähtemään omatoimiretkillemme mukaan.

Päätimme seuraavana iltana lähteä Siljan kanssa Sipoonkorven länsipuolelle tekemään iltakävelyn pöllöjä kuunnellen. Sää ei ollut niin kirkas kuin lauantaina, mutta kuu paisteli repeilevien pilvien lomasta. Tuulta oli vähän. Kävelymme aikana (lähes puolitoistatuntia kahdeksan jälkeen) emme kuulleet pöllön pöllöä. Pysähtelimme aika-ajoin kuuntelemaan mm. suon laitaan ja mäen päälle. Mäen päällä kuului liikenteen kohina turhan hyvin, mutta suon laidalla oli ihanan hiljaista. Vaikka pöllöt pysyivät hiljaa nautimme kevätillan tunnelmasta.

Siljan lisäys: Vaikka retki oli hiljainen, niin täytyy sanoa, että oli elämys sinänsä kokea tällainen täydellisen hiljainen retki. Emme siis kuulleet ainuttakaan lintua retken aikana. Ei ainuttakaan lintua, eläintä, eikä muita ihmisiä. Edes koiran haukkua emme tainneet kuulla. Seisoimme useaan otteeseen hiljaisessa metsässä aivan paikoillamme, kuun valaistessa aika ajoin hämyistä metsä- ja suomaisemaa. Tällaiseen aikaan, kun tiet ovat rapean jään peitossa, on muuten työ sinänsä pysyä aivan hiljaa, koska täytyy seistä aivan paikoillaan. Luulen että tällaisia retkiä ei paljon tulla kokemaan tämän projektin aikana, tuskin enää ainuttakaan. Suljin silmäni ja nautin hiljaisuudesta. Muistelin viime kesän telttaretkiä, kun yöllä ei ole saanut nukutuksi teltassa siltä kaikelta linnun laululta ja ajattelin, että saisinpa tämän hetken talteen. Emme kyllä ottaneet äänitystäkään, olisikohan pitänyt...

Reippailun jälkeen ajelimme toiselle parkkipaikalle toiveikkaina, mutta nauttiessamme kuksista teetä eivät pöllöt edelleenkään äännelleet. Niinpä lähdimme kotia kohden ilman tallennuksia, mutta silti hyvillä mielin mukavasta iltahetkestä nauttineina.

Rekolanmetsässä ja Kuusijärvellä retkeilemässä 5.3.2017

Sunnuntaiaamuna ennen seitsemää pönttäytyneenä toppavaatteisiin valmiina lähtemään lintuja kuuntelemaan ja reippailemaan, mietin Jenni Pääskysaaren ohjelman tapaan Pitääkö olla huolissaan? Minähän en ole mikään aamuihminen. Illasta kyllä kukun ties miten pitkään, mutta ne aamut. Nyt alkuvuodesta olen kuitenkin huomannut itsessäni pientä muutosta, vai johtuuko vain siitä, että on tarpeeksi mielenkiintoista ja innostavaa, sillä ei tehnyt yhtään tiukkaa nousta kuuden jälkeen ylös, vaikka edellisiltainen pöllöretkikin oli tehtynä.

Hurautimme seitsemältä kotoani Vantaan Rekolanmetsään. Heti autosta noustuamme kuulimme käpytikan kiihkeäntiuskahtelun. Ei muuta kuin Otto valjaisiin, tallennin ja mikrofoni käteen ja ääntä kohti. Lähestyessämme otimme useamman tallenteen, mutta lopulta pääsimme aivan käpytikan alle ja saimme hienon tallenteen, vaikka itse sanonkin. Kuunnelkaas miten kuuluu myös naputusääniä tiuskahtelun taustalla.


Oho, autoon jäi Siljan kiikarit ja hansikkaat. Niin innoissamme olimme käpytikasta, että paljain käsin yhdeksän asteen pakkasessa painatti navigaattori menemään ääntä kohti. Palasimme autolle, sillä kyllähän hansikkaat siinä pakkasessa oli tarpeen.

Lintujen aamukonsertti oli iloisen keväinen. Talitiaisten ja sinitiaisten äänet kuului kauas monien hennompiäänisemmät linnut peittäen. Välillä kuulimme käpytikan nakuttelua, punatulkkujen metallisen soinnin. Tallennuksia niistä emme kuitenkaan saaneet. Pääsimme kuitenkin aivan viereen missä kolme pikkuvarpusta sirkuttivat, kävivät varmastikin jonkinlaista viestinvaihtoa keskenään.

Pääsimme myös lähelle mustarastaita, jotka varoittelivat toisiaan. Ehdottomasti haluamme saada tallenteen myös upeasti laulavasta mustarastaasta. Tuo varoitusääntely kun ei välttämättä hirveän kaunista kuultavaa ole.

Reippailumme aikana pilviverho väistyi ja pääsimme nauttimaan auringon paisteesta. Keväistä tunnelmaa lisäsi kohiseva Keravanjoki. Silja kävi varovasti ottamassa äänitteen siitäkin jään kolosta, jonka alla joki kohisi.

Parin tunnin kävelyn jälkeen palailimme autolle ja hurautimme Kuusijärvelle, jossa istahdimme kahvioon nauttimaan suolapalaa kera kahvin ja teen. Otto otti pienet unet meidän taukomme aikana.

Otto lataa akkuja.

Kuusijärvellä ei tullut tallennuksia. Lähinnä kuulimme tiaisten iloista laulua. Nautimme joka solullamme auringosta ja kevään tunnusta. Jäällä kävellessämme oli kovin onnellinen olo. Vielä kun Lahdentien kohinan olisi siitä hetkestä voinut jotenkin poistaa niin luonnon tuntu olisi uponnut vielä syvempään. Vajaan tunnin kiertelyn jälkeen palailimme autolle tyytyväisinä aamun reippailuista.

Aurinkoinen ilma ilahdutti kovin!

Pöllöjä kuuntelemassa 4.3.2017

Kirkas, tyyni ja pakastuva ilta. Lähdimme kahdeksan maissa ajelemaan Hindsbyn kylää kohti Sipoonkorven kupeeseen. Olimme pukeutuneet lämpimästi ja auton lämmitys pidettiin pienellä. Tunnelma oli odottavan jännittynyt ja erittäin innostunut. Olimme niin sillä fiiliksellä, että jotain kuulemme illan aikana. Itse en ole kuullut ennen tuota iltaa luonnossa minkään pöllön ääntelyä. Silja oli kuullut aiemmin helmi- ja suopöllöjä.

Pysähdyimme ensimmäisen kerran kuulostelemaan. Kuulimme vain autojen hurinaa ja lentokoneiden suhinaa. Niitä tuntui lentävän jatkuvasti. Seisoimme rinnatusten aivan hiljaa ja yritimme erottaa liikenteen huminan seasta josko metsästä kuuluisi jotakin. Ei kuulunut, mutta olisihan se nyt ollut melkoinen tuuri, jos heti olisi tärpännyt.

Ei tärpännyt toisella pysähdykselläkään. Hiukan alkoi kylmä hiipimään kroppaan. Pitänee siis karaistua lisää pöllöretkiin. Kolmas pysähdys sai kuitenkin vilun väreet unohtumaan, sillä kaukaa kuului kaipaamamme - huhuu-uu-huu. Se kuului niin kaukaa että emme oikein ensiksi saaneet selvää mistä suunnasta se kuuluu. Tallensimme ääntä, mutta tokihan halusimme päästä vielä lähemmäksi kun äänen suunta selvisi. Niinpä hyppäsimme autoon ja ajoimme hiukan edemmäksi. Ja oi, miten lehtopöllön kirkas huu kuuluikaan hyvin. Siellä se kukkulan päällä kaihoisasti kumppanilleen huhuili.

Ottokin pääsi lehtopöllöä kuuntelemaan. Kävelimme tietä pitkin välillä pysähtyen kuuntelemaan. Tuntui, että olemme aivan lähellä. Lopulta päädyimme kohtaan missä tie kaarsi äänen suunnasta kauemmaksi eikä metsään pimeässä lähdetty ahnehtimaan vielä lähempää tallennusta. Seisoskellessamme aloillaan Otto välillä vähän uikahteli ja puhahteli. Hienoiseen levottomuuteen syykin selvisi. Seisoimme hiljaa tallentamassa lehtopöllöä kun kuulimme lumen ja jään ratinaa, kaksi metsäjänistä loikki tien yli aivan editsemme.

Olimme täysin unohtaneet, että aiemmin oli viluttanut. Lehtopöllöä kuunnellessamme tallensimme useamman pätkän ja eilisiltana editoidessani totesin hyvä niin. Nimittäin ne lentokoneet tuntuivat viettävän ruuhka-aikaa öisellä taivaalla. Pakkanen kuitenkin nipisteli etenkin kättä, joka mikrofonia piteli lopulta meidät havahduttaen innostamme. Saimme kuitenkin kohtuullisen hyvän tallenteen lehtopöllöstä, joten kuudes lintulajimme on talletettu, YES!

Olin saanut vinkin mahdollisesta huuhkajayksilöstä suur-Korson laitamilta. Kotimatkalla päätimme ajaa kyseisen paikan kautta, mutta mahdollinen huuhkaja oli hiljaa. Meidän iloa ja intoa se ei kuitenkaan haitannut.

Viikonloppu Kökarissa 17.-19.2.2017

Urpiaisparvi tervaleppälehdon latvustossa

Eräänä joulukuisena iltana tutkailin Tringan retkitarjontaa ja huomasin helmikuulle ajoittuvan Kökarin retken. Retki vaikutti kiinnostavalta, joten yhteys Siljaan, joka myös innostui asiasta. Vähän mietimme ääntelevätkö linnut tuolloin minkä verran, että onko minulle retkestä oikeasti iloa. Nyt voin todeta, että onneksi osallistuimme. Vaikka lintukonsertti ei hurjan suuri ollutkaan saimme monta upeaa kokemusta. Ja ehkäpä tämä blogikaan ei olisi syntynyt, tai ei ainakaan alkanut näin upealla projektilla nauhoittaa sata eri lintulajia. Kiitos idean isälle Ari Linnalle!

Perjantaiaamuna starttasimme Vantaalta heti aamu viiden jälkeen. Ajelimme kohti Korppoota tuhnuisessa sateisessa säässä. Aamun valjetessa myös sade loppui ja ennusteissa oli aurinkoa. Ja niinhän siinä kävi, että lauttamatkan aikana Kökariin aurinko tuli esille paistamaan laskuunsa asti. Positiivinen yllätys oli vähätuulisuus, joka saarella kaiketikin harvinaista.

Majottauduimme pikaisesti ja lähdimme porukalla kävellen liikkeelle. Melkeinpä heti näimme merikotkia ja metsäpeuran. Muiden lähtiessä meren rantaan suuntasimme Siljan kanssa tervaleppälehtoon, jossa viihtyvät punarinnat ja peukaloiset. Lehdossa laitoin kuulokkeet korville ja nauhoituksen päälle. Kuulin miten mustarastaat rapistelivat maata ja kauempaa tiaisten iloista laulelua. Istahdimme laiturille auringosta ja lämminkuppikeitosta nauttimaan. Siinä istuessamme paikalle lehahti urpiaisparvi leppälehtoon ruokailemaan. Hiivimme varovasti parven alle nauhoittamaan. Kuulokkeet korvilla kuulimme miten linnut ruokailivat säksätyksen lomassa. Tuli olo kuin olisi ollut parven sisällä ja niin lähellä luontoa... Siinä olisi voinut olla ties miten pitkään onnellisena tästä upeasta kokemuksesta.




Kulkiessamme kohden kirkkolehtoa ja luostarin raunioita Silja kuuli pienen hennon äänen, jonka tunnisti hippiäiseksi. Emme saaneet hippiäisestä kuitenkaan täysin tunnistettavaa äänitettä, sillä ilmeisesti äänitteellä ääntelee myös muita tiaisia (ehkä pystötiainen?) joten jäämme odottamaan parempaa äänitettä hippiäisestä.

Luostarin raunioilla oli maakuoppa raunioiden sisäpuolella. Kiersimme kuopan raunion reunoja myöden. Näin sain hyvän käsityksen sen koosta ja muodosta. Raunioilta oli aika palailla hiljaista tietä pitkin majapaikkaamme. Autoja ei juurikaan kulkenut, joten tien viertä pitkin kulkiessa oli hyvä tehdä tallennuksia. Sinitiainen heläytteli iloisesti monen yksilön voimin. Tallenteessa kaksi sinitiaista heläyttelee ja säksättelee "tiii-tiii-tititititi" Taitaa jo olla niilläkin kevättä rinnassaan.

Oli aika päivällisen. Söimme sen molempina iltoina Saaristoleivän ravintolassa, joka on myöskin leipomo. En koskaan ole syönyt niin herkullista janssoninkiusausta kuin perjantain päivällisellä. Lauantaina ruokailtuamme pääsimme tutustumaan leipomotiloihin missä valmistetaan Saaristolaisleipää.

Vaikka väsy jo painoikin, piipahdimme perjantain päivällisen jälkeen kirkon tuntumassa kuulostelemassa josko kirkon torinissa asuva huuhkaja huilisi meille, mutta se päätti olla hiljaa. Kovin pitkään emme jaksaneet odotella, joten huuhkajan huhuilut jäi toiseen retkeen.

Lauantaina saimme vielä aamupäivällä nauttia aurinkoisesta säästä, mutta tuuli oli herännyt henkiin. Lähdimme kahdeksan jälkeen Siljan kanssa taas tervaleppälehtoon. Matkalla sinne kuulimme upeasti svengaavaa talitiaista, joka oli soveltanut oman version perinteisestä titityystä. Yleensä kaikki titityyt, tityyt ja tytiit ovat talitiaisen laulua, kun taas sinitiaisen laulu on yleensä jonkinlainen sovellus kimeästä tiii-tiii-tititititi laulusta. Eipä siis muuta kuin lantiot heilumaan, lintu oli saanut selvästi rytmitajua joka syksyisin järjestettäviltä Åland Jazz -festivaaleilta!

Myös viherpeipot olivat visertelytuulella. Niiden visertely oli todella iloista ja keväistä. Välillä peipot intoutuivat lurittelemaan pitkää tunnistettavaa "dryyyyiii" lauluaan. Eihän siitä voinut tulla kuin entistäkin paremmalle tuulelle :)


Tällä kerralla leppälehdossa oli hiljaista. Hiljaisuuden taisimme osittain itse aiheuttaa, sillä leikitimme Ottoa, joka sai tovin vapaana kirmailla ja ottaa labbishepuleitaan. Laiturikin oli kuurassa, mutta tovin siinä istuskelimme ja tutkaillen rannasta löytynyttä kasvia, jossa oli kiehtovia siemenkotia. Otimme kasvista kuvan, ja kun kukaan retkiseurueestammekaan ei tuntenut kasvia, saimme tunnistuksen vasta myöhemmin: hulluruoho, jota on käytetty entisaikoina rohdoslääkkeenä ja joka on todella myrkyllinen. Lintujen pysyessä hiljaa keräsimme maasta lepänkäpyjä ja norkoja. Majapaikkaan hipsiessämme mukaan tarttui vielä meriruokoa. Silja iltapuhteenaan askarteli kasveista mukavat matkamuistokimput. Aamupäivän aikana kiertelimme kirkon läheisyydessä, kävimme kallioilla, mutta todettiin reitin muuttuvan todella hankalaksi, joten lähdimme hiljalleen palailemaan majapaikkaamme kuultuamme myös muiden tulevan sinne.

Hulluruoho, jonka siemenet säilyvät maassa jopa 1000 vuotta itämiskykyisinä!

Lounaaksi valmistui herkullinen kanasalaatti. Ison salaattiannoksen syötyämme jaksoi taas lähteä matkaan. Tällä kerralla autoilimme ensin satamaan, jossa oli hirmuisen kylmä. Kaukoputket olivat ahkerassa käytössä. Merellä uiskenteli mm. isokoskeloita, telkkiä, tutkasotkia ja uiveloita. Kaikkien nähtyä uivelon lähdimme ajelemaan saaren itäosissa oleville lahdille, jotka olivat jäässä. Aurinko painui pilveen ja tuuli voimistui. Kiertoajelun päätteeksi kävellessämme lähikylässä katsellen pikkulintuja lämpimänä pysyi kun pysyi liikkeessä. Kaukoputkilla näkyi puun latvassa isolepinkäinen. Äänimaisemassa kuului lähinnä tuulen suhina ja hiekan rapina kenkiemme alla.

Kuurainen helmikuu Kökarissa

Edellisyön pitkien yöunien jälkeen lauantai-iltana jaksoi olla sosiaalinen, joten saunoimme naistenvuorolla ja sen jälkeen vietimme aikaa retkioppaamme kanssa rupatellen Siljan tehdessä kimppuja ja minun neuloessa. Seuraavana aamuna aamiaisen jälkeen oli aika pakata kimpsut ja kampsut. Tuolloin aamusella Otto kohtasi valkoisessa puvussaan olevan metsäjäniksen kalliolla tien vieressä. Jänis ei piitannut kuvien ottajista eikä edes Otosta. Myöskään Otto ei jänöstä innostunut.

"Mitä ihmettä, paljastuinko? Minunhan pitäisi olla näkymätön!"

Satamassa ennen lautan lähtöä vielä ehti katsella lintuja. Korviini kantautui laulujoutsenten äänet ja sain kuulla näkyvän esim. yli 300 sinisorsaa, joka tuntui minusta täysin käsittämättömältä. Telkillä oli jo soitimen aloituksen elkeitä, kun vähän väliä joku heitteli niskojaan taaksepäin ja taitojaan esitellen. Monella lauttamatka sujahti kannella kaukoputkilla lintuja seuraillen. Näkivät mm. merimetsoja. Sää oli jälleen upea tuulisuudesta huolimatta, aurinko paistoi ja tuntui kovin keväiseltä.

Lauttamatkan jälkeen kotimatkan auto-osuus alkoi. Pysähdyimme aterioimaan Paraisille, jotta jaksoimme matkata kotiin asti. Takana oli onnistunut, mukava viikonloppu. Ja saimme ensinmmäiset 5 lintulajn tallennusta retkeltä projektiimme mukaan!