Kehrääjää etsimässä

Osallistuessamme Tringan järjestämälle pöllöretkelle maaliskuussa saimme vinkin Sipoonkorven kehrääjistä, jotka olisivat mielenkiintoinen äänityskohde projektiimme. Kumpikaan meistä ei ollut koskaan kuullut kehrääjää. Harva pääsee sitä edes näkemään: hyvin maastoutuva ja enimmäkseen pimeän aikaan liikkuva lintu on lähes näkymätön. Sen helposti tunnistettava ääni nouseekin arvoonsa kehrääjää etsiessä, sillä se jää yleensä ainoaksi havainnointitavaksi lintua etsiessä.

Tiedustelin etukäteen Suomen linnut -facebook ryhmässä vinkkejä kehrääjäretkelle ja sain tietää, että paras ajankohta olisi pian auringonlaskun jälkeen jonain lämpimänä iltana toukokuun lopulla tai kesäkuun alussa harvassa männikössä tai kallioisella kankaalla. Sain myös selville sopivan paikan Sipoonkorvesta lähteä kuulostelemaan lintua. Lintua kannattaisi kuulemma mieluummin etsiä aktiivisesti kuin kököttää jossakin paikallaan, joten hylkäsimme idean telttaretkestä ja varauduimme kävelyretkeen. Kun löysimme Heidin kanssa kalentereista sopivan raon retkelle ja sääkin näytti etukäteen täydelliseltä, olimme molemmat innoissamme retkestä ja odottavin tunnelmin. Pakkasin teetä ja eväsleipät reppuun mukaan ja lähdimme matkaan.

Koska aurinko oli vasta laskemassa klo 22 aikoihin, pysähdyimme matkalla Korsosta Knutersvägenille Länsitien molemmilla Sipoonkorven kansallispuiston parkkipaikoilla. Länsitien parkkipaikkojen vieressä mutkittelee kauniissa vehreässä niittylaaksossa Byabäckenin puro, jonka varressa ajattelin olevan mahdollisesti joitakin yölaulajia. Miljöö olikin mitä ihanin ja mielestäni otollinen lintuja ajatellen, mutta mitään uusia lajeja emme kuulleet rastaiden ja punarinnan lisäksi. Kävimme kävelemässä vehreällä niityllä ja kesäyön tuoksut valtasivat ilman. Tuomi oli juuri puhejennut kukkaan. Lehtokurppa lenteli metsän reunassa ja toisella Länsitien parkkipaikalla se lentelikin aivan yllämme. Heidi oli äänittänyt mökillä aiemmin keväällä lehtokurpan kurnutusta ja minäkin olen jonain keväänä sitä kuullut, mutta nyt kurnutusta säesti tiuskahteleva kimeä "psiu!" ääntely joka kuului hyvin muiden lintujen ollessa silloin hiljaa. Äänitimme meitä hieman väistävää lehtokurppaa hetken ennen kuin söimme eväitä ihanan solisevan Byabäckenin puron äärellä ja keksimme mennä hieman lintua piiloon tällä kertaa metsän rajaan, mutta lintu oli jo toisaalla. Saimme kuitenkin hyvän äänitteen talteen!

Seuraavaksi suuntasimme varsinaiselle kehrääjäpaikalle, kenties hieman liian myöhään. Alkoi olla jo hämärä, mutta minulla oli kuitenkin fiilis, että jotakin kuullaan kyllä. Lähdimme Knutersvägenin parkkipaikalta kävelemään Fiskträskille johtavaa hiekkatietä, jonka sora rapisi melko kovaäänisesti kenkiemme alla. Talven jäiset nastakenkäkelit muistuivat mieleen, kun täytyi aina pysähtyä välillä jotta olisi jotakin kuullut. Käki kukkui melko kaukana, ja hyödynsimme hiljaisen miljöön sen äänittämniseen.

Kun olimme jo muutaman kerran pysähtyneet mitään kuulematta sanoin että pysähdytään vielä kerran ennen kuin käännytään takaisin. Ja sitten se kuului!

Kehrääjä kehräsi hetken, taajuuttaan hieman muunnellen. Ääni oli juuri samanlainen kuin mitä netin lintuoppaiden äänityksissä ja saimme kokea tunnistamisen riemua kun pääsimme lajimäärityksen tekemään aivan itse. Eihän siitä voinut erehtyä! Vaikka ääni loppui lyhyeen, olo oli mahtava ja lähdimme vielä kiipeämään pientä polkua ylöspäin uuden äänityksen toivossa. Vielä lyhyitä kehräyksiä kuului, mutta sitten hiljeni.

Hauskaa oli se, että vaikka oli jo toukokuun loppu, metsässä kukerteli useita teeriä. Meistä oli hassua kuunnella sitä melkein kesäisessä tunnelmassa kun olimme molemmat ajatelleet, että se on oikeastaan vain kevättalven ääni ja että teeret soitivat vain jäisillä soilla ja suolampien jäällä. Ilmeisesti kuitenkin innoikkaimat nuoret koiraat, jotka jäävät ilman paria, saattavat kukerrella vielä kesäkuun alussakin. Aina oppii uutta ja uusina lajeina listaamme saimme kerrankin sen mitä lähdimme hakemaan!