Projektin ja kirjoittajien esittely

Projekti: äänitä ja tunnista 100 lintulajia

Suomen satavuotisjuhlavuoden kunniaksi on paljon erilaisia juhlia, tapahtumia ja kampanjoita. Birdlife Suomella on muun muassa kampanja tunnista 100 lintulajia. Olimme helmikuisella linturetkellä Kökarissa ja paraboloidi mikrofonimme kanssa kiertelyn myötä retkioppaamme heitti ajatuksen ilmaan osallistumisesta kampanjaan tallentamalla sadan eri lintulajin äänet tunnistettavasti. Innostuimme asiasta välittömästi ja siitä se sitten lähti! Meillä ei ollut tylsää monta tuntia kestäneellä kotimatkallamme Kökarista, kun mietimme miten projektin toteuttaisimme ja jakaisimme muiden kanssa. Päädyimme blogiin, sillä haluamme äänien taakse myös tarinaa retkistä mistä tallenteet ovat. Emme ole kumpikaan lintualan asiantuntijoita, joten projektiamme värittää avoin pohtiminen, ihmettely, opiskelu ja huumori. Yritämme kuvailla äänitteiden yhteydessä, mistä lintulajin äänitteellä tunnistaa. Joskus emme tunnista itsekään äänittämiämme lauluja ja pyydämme apua kokeneemmilta harrastajilta, joiden apua olemme iloksemme saaneet. Blogimme sopii kaikille linnuista ja luonnosta kiinnostuneille ihmisille, olit sitten aloittelija tai kokenut harrastaja. Projektimme on myös osoitus siitä, että luonnosta voi nauttia monin eri aistein, ja joskus visuaalisuuden takaa paljastuu yllättävän rikas maailma, kun vain sulkee silmänsä.

Heidi, äänittäjä

Olen liki 40-vuotias luonnosta ja retkeilystä innostunut nainen Vantaalta. Olen hieroja ja pyöritämmekin avomieheni kanssa kotimme yhteydessä omaa firmaa, jonka nimi on Hierontatassu. Luonnossa liikkuminen ja oleminen on ihanaa vastapainoa työlle, jossa annan kaikkeni asiakkaan oloa helpottaakseni.Vaikka minulta puuttuu näköaisti voin kokea luontoa monin eri tavoin. Tuoksuva metsä eri vuodenaikoina, laulavat linnut, kurnuttavat sammakot, solisevat purot, kohiseva meri...Olen aina ollut kiinnostunut äänittämisestä ja mikäpä hienompi kohde kuin luonto. Mökillämme nykyisin tallennin mikrofoneineen on ahkerassa käytössä. Nälkä kasvaa syödessä, joten tallennuslaitteisto uusittu hiljattainTelingan paraloidi stereomikrofoniin ja Olympuksen LS11 tallentimeen.Sokeuteni vuoksi en voi lähteä vieraisiin metsiin retkeilemään, joten on ollut ihanaa tutustua Siljaan, joka myös viihtyy luonnossa sen äänistä nauttien.Luontoliikkumisen ja nauhoittelun lisäksi minulle tärkeitä harrastuksia ovat käsityöt eri sen muodoissaan sekä blogin http://­yritysjaharrastaminen­.blogspot.fi kirjoittelu.Perheeseeni kuuluu myöskin näkövammaisen avomieheni Raunon lisäksi minulle jo toinen opaskoirani Otto, joka taitaa rakastaa enemmän kaupungin asfalttiteitä kuin luontopolkuja. Hiljalleen kuitenkin se luontokoirakin on löytymässä.

Otto, opas

Olen kuusivuotias labradorinnoutaja, joka on koulutettu opastamaan sokeaa. Nautin kun saan opastella sopivassa kuivassa kelissä. Viihdyn hyvin köllölläni siitä seuraillen mitä tapahtuu, sillä tarkkaillahan pitää milloin saan herkkuja tai lähdetäänkö jonnekin. Olen aina valmis matkaan, mutta inhoan syvästi lätäköitä, kuraisia teitä ja hiekotushiekkaa - se on niin karkeaa tassujen alla. Jos liiaksi temppuilen, niin Heidi kyllä keinot keksii. Minut laitetaan liikkeelle päättäväisesti ja kannustaen. Tarvitsenkin kovasti kannustusta ja kehuja kun opastelen. Mitä parempi mieli minulla on sitä korkeammalle nostan hännän heilumaan. Luontopolut ovat minullekin aika haastavia, mutta koetan opastaa Heidin turvallisesti niistä läpi kiertämällä pahimmat kivet ja juurakot. Jos ei voi kiertää, hidastan vauhtia, jotta Heidi osaa varoa. Ns. yläesteitäkin minun pitäisi kierrellä ja varoitella, mutta välillä tahtoo unohtua. Itse kun mahdun alta oksien osuessa Heidin kasvoihin. Kun minua koulutettiin opaskoiraksi, olin hirmuisen kiinnostunut linnuista. Olisin voinut seurata niiden lentelyä ties miten pitkään, mutta arvatkaa vain annettiinko mun. Nyt kuitenkin pääsen retkille mukaan ja naisten touhutessa tallentimen ja joskus kamerankin kanssa, minulla on aikaa nautiskella linnuista kaikessa rauhassa.

Silja, navigaattori

Olen 26-vuotias retkeilyintoilija, joka viettäisi mielellään kaikki elämänsä päivät metsään onnellisesti eksyneenä. Metsässä ja luonnossa on minusta hyvä olla, eikä siellä tarvitse edes tehdä mitään, olla vaan. Vaeltamaan yritän päästä aina kun mahdollista, mutta viime vuosina olen oppinut arvostamaan myös lähiluontoa ja sieltä löytyviä aarteita. Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan.
Opiskelin vuonna 2010-2012 Joensuussa luonto-ohjaajaksi. Olin sitäkin ennen liikkunut paljon luonnossa, mutta koulutus antoi paremmat eväät luonnossa kaikkina vuodenaikoina liikkumiseen, erätaitoihin, ensiapuun, suunnistukseen, vaellukseen, melontaan ja kalastukseen. Ja tulipahan aviomieskin sieltä löydettyä. Kuljin Joensuussa vuoden verran lintujenrengastajan opissa, mutta opinnot jäivät harmikseni kesken muuttaessani rakkauteni perässä Etelä-Suomeen. Silloin kipinäni lintuharrastukseen syttyi, varsinkin lintujen kuuntelemiseen, sillä minulla oli siihen mainio opettaja. Minusta on kiehtovaa, että vaikkei lintuja pääse aina näkemään, ne saattaa havaita ja tunnistaa äänen perusteella.
Valmistun tänä keväänä varhaiskasvatustieteen maisteriksi ja syksyllä on edessäni työuran aloittaminen lastentarhanopettajana. Perheeseeni kuuluu mieheni Teemun lisäksi koiramme Käpy, kaksivuotias jackrusselinterrieri.

Käpy, hajuasiantuntija

Olen Käpy, kaksivuotias russelin komistus ja Siljan retkikaveri. Pidän pitkistä kävelyretkistä metsässä, vaeltamisesta, koirakavereideni kanssa leikkimisestä, sohvalla nukkumisesta ja syömisestä. Otto on hyvä ystäväni, mutta silloin kun Otto opastaa, en saa yhtään häiritä. Se on minusta joskus tylsää. Olin aivan pieni pentu, kun saavuin tähän perheeseeni ja täällä olen saanut kasvaa vahvaksi ja rohkeaksi pojaksi, joka ei jää yhtään isommille koirille jälkeen. Älkää antako kokoni hämätä, olen vaeltanut lähes satakilometrisia vaelluksia ja huiputtanut jo monta tunturia! Silja aina sanoo, että olen periksiantamaton luonteeltani, niin hyvässä kuin pahassa.
Olen kiinnostunut linnuista, mutta jo kun olin aivan pentu, opin sellaisen asian, että aina kun yritän lähestyä maassa olevaa lintua, Siljan taskusta rupesi tippumaan herkkuja. Jokin erikoinen asiayhteys, mutta aina kun jossain oli eläimiä tai lintuja, Siljalla oli jotakin hyvää minulle! En siis ole kiinnostunut lähtemään lintujen tai eläinten perään, etteivät herkut mene sivu suun, vaikken ole niitä enää pitkään aikaan saanut. Mutta koskaan ei voi tietää, vaikka seuraavalla kerralla taskussa olisikin taas jotain minulle! Autan kuitenkin mielelläni löytämään lintuja, sillä minulla on tosi tarkka nenä, joka vieläpä on niin lähellä maata, että on lähes mahdotonta yrittää olla käyttämättä sitä. Olen aina innoissani lähdössä retkille mukaan!