tiistai 11. huhtikuuta 2017

Mustarastaan kaunis huiluttelu 17.3.2017

Vietin mieheni Raunon kanssa mökillä maaliskuun kolmannen viikonlopun. Se sijaitsee Mäntsälän ja Kärkölän rajalla. Heti saapuessamme pihaan torstai-iltana kuulin mustarastaan kauniin huilun. Voi mikä tilaisuus tallettaa ilman liikenteen kohinoita, joten seuraavana iltana Raunon kanssa hipsimme pihapiirissä pyrkien mahdollisimman lähelle huiluttelijaa. Kuunnelkaa miten mustarastas laulaa kevättä.

Minulle on aina mustarastaan laulu ollut merkki keväästä. Sen kun ensikertaa kuulee sydämessä läikähtää. Lintuhan on yleistynyt paljon viime vuosikymmeninä ja Suomessa talvehtivien yksilöiden määrä kasvanut. Mustarastas on Uudenmaan maakuntalintu.

Mökkiviikonloppumme aikana totesimme myös laulujoutsenien palanneen. Töräyttelivät kuuluvasti illan pimeydessä. Ilahduimme myös lauantaina nuotiolla istuessamme töyhtöhyypän naukaisusta. keltasirkkukin aloitteli lauluaan. Oli hauskan kuuloista kun ensiksi kuului muutaman sekunnin välein shu ja joidenkin kertojen jälkeen laulusäe jatkui loppuun asti.

Lauantaina luonamme vieraili ystävämme, joka on myös innostunut linnuista ja tavoitteenaan on tunnistaa sata eri lintulajia tämän vuoden aikana. Lähdimme ennen nuotiohetkeä kävelemään ns. ympyrälenkin liukkaudesta huolimatta. Heti alkumatkasta Sari näki ison sonnihirven tallustelleen tien piennarta pitkin ja vähän myöhemmin löytyi ilmeisesti jonkin metsäkanalinnun jäljet. Kuvassa myös Oton jälkiä.



Tottahan meillä oli kameran lisäksi mukana parapoloidimme. Teknisien ongelmien vuoksi saimme vain töyhtötiaisen piipitystä tallennettua. Jonnekin katosivat niin käpytikan ruokailuäänet kuin muitakin pieniä piipityksiä. Joka tapauksessa onnistuin editoimaan töyhtötiaisen, jonka lajimäärityksestä kiitos kuuluu Lauri Hallikaiselle.

Tammikuun lopun viikonloppuna kuulimme Raunon kanssa toisenlaista hömötiaista silloin tietämättä mikä lintu oli äänessä. Ajattelimme sen kuitenkin olevan talitiainen. Tallenne jäi minua kuitenkin vaivaamaan ja talvilomamme jälkeen lähetin tallenteen eteenpäin tunnistettavaksi ja Ari Linna tunnisti hömötiaiseksi. Voimme nyt siis iloita kymmenen lintulajin tallennuksesta. Liesjärven kansallispuistoretken jälkeen meillä on lisää lajeja plakkarissamme, mutta niistä seuraavassa postauksessamme.

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Tringan pöllöretkellä 11.3.2017

Otto seurasi tarkkaan, minne ollaan matkalla.

Tringan retkikalenteria selaillessamme päätimme osallistua pöllöretkelle ja samalla antaa miehillemme mukavan joululahjan. Niinpä varasimme paikat retkelle kaikille neljälle. Viidentenä mukana opasteli luonnollisesti Otto-poika.

Upea aurinkoinen sää helli meitä koko päivän. Hipsiessämme auringonlaskun aikaan Viikin bussipysäkille odotukset olivat korkealla. Tänään on pakko kuulla jotain, ehkä muitakin pöllöjä kuin lehtopöllöä. Onhan niin tuuletonta, kirkasta. Kuu möllötteli täytenä tunnelmaa luoden. Bussissa oli iloinen puheen sorina. Otto sai paikan bussin käytävältä ja retki saattoi alkaa. Rekkioppaamme Juha kertoili yleistä pöllöistä ja mitä pöllölajeja Tringan alueella pesii.

Heti ensinmmäisessä pysähdyspaikassamme Landbossa Knutersintiellä kuulimme varpuspöllön. Ensiksi korviin kantautui mustarastaiden kaunis huilu, joka vaihtui varotteluksi. Johannes vihelteli varpuspöllölle ja hetken päästä hyvin kaukaa kuului ehkä hiukan naukaisua muistuttavaa tasaista ääntä. Koetimme olla aivan hipihiljaa ja saimme tunnistettavissa olevan tallenteenkin. Varpuspöllön ääni kuuluu hyvin hiljaa, mutta kuuluu se. Volumea lisätkää kuunteluun.


Illan aikana kiertelimme Sipoon, Sipoonkorven ja Pornaisten alueella. Kävimme myös niillä kulmilla missä Siljan kanssa viikkoa aiemmin saimme hyvän lehtopöllötallenteen. Meillä oli silloin todella tuuri, sillä nyt retkellä kuullessamme lehtopöllöä, sekin kuului todella kaukaa. Sen kuitenkin pystyi tunnistamaan lehtopöllöksi.

Viirupöllöreviirialueella kuulimme heti hiljennettyämme haukahtelevaa ääntä, mutta rytmi oli väärä osottautuen koiraksi/koiriksi. Retken aikana valitettavan monesti kävi seuraavasti: Poistuimme bussista hiljaa, kävelimme kuunteluasemiin ja hiljennyimme. Bussilastillinen ihmisiä korvat avoinna metsän tai peltojen äänille. Ryhmä täysin hiljaa ja kaukaa alkaa kuulumaan ääntä, joka voimistuu ja voimistuu ollen lentokone tai auto.

Onko se huuhkaja? Onko se viirupöllö? Ei, se on Helsinki-Vantaalta nousuaan tekevä lentokone.

Retkemme saldoksi jäi mustarastaat, varpuspöllö ja lehtopöllö. Muutoin mitä kuulimme oli liikenne ja koirien haukku. Ottokin jossain vaiheessa reakoi koiriin vinkumalla hyvin hiljaa. Otosta myös huomasi hienoisen tylsistymisen. Alkuun opasti rauhallisesti bussista ulos ja takaisin bussiin. Loppuretkestä bussista kiskottiin ulos ja ulkona kulku oli haahuamista.

Valitettavasti miestemme joululahja jäi kokemuksellisesti hiukan laihanlaiseksi, mutta toisella kertaa sitten. Saas nähdä innostuvatko lähtemään omatoimiretkillemme mukaan.

Päätimme seuraavana iltana lähteä Siljan kanssa Sipoonkorven länsipuolelle tekemään iltakävelyn pöllöjä kuunnellen. Sää ei ollut niin kirkas kuin lauantaina, mutta kuu paisteli repeilevien pilvien lomasta. Tuulta oli vähän. Kävelymme aikana (lähes puolitoistatuntia kahdeksan jälkeen) emme kuulleet pöllön pöllöä. Pysähtelimme aika-ajoin kuuntelemaan mm. suon laitaan ja mäen päälle. Mäen päällä kuului liikenteen kohina turhan hyvin, mutta suon laidalla oli ihanan hiljaista. Vaikka pöllöt pysyivät hiljaa nautimme kevätillan tunnelmasta.

Siljan lisäys: Vaikka retki oli hiljainen, niin täytyy sanoa, että oli elämys sinänsä kokea tällainen täydellisen hiljainen retki. Emme siis kuulleet ainuttakaan lintua retken aikana. Ei ainuttakaan lintua, eläintä, eikä muita ihmisiä. Edes koiran haukkua emme tainneet kuulla. Seisoimme useaan otteeseen hiljaisessa metsässä aivan paikoillamme, kuun valaistessa aika ajoin hämyistä metsä- ja suomaisemaa. Tällaiseen aikaan, kun tiet ovat rapean jään peitossa, on muuten työ sinänsä pysyä aivan hiljaa, koska täytyy seistä aivan paikoillaan. Luulen että tällaisia retkiä ei paljon tulla kokemaan tämän projektin aikana, tuskin enää ainuttakaan. Suljin silmäni ja nautin hiljaisuudesta. Muistelin viime kesän telttaretkiä, kun yöllä ei ole saanut nukutuksi teltassa siltä kaikelta linnun laululta ja ajattelin, että saisinpa tämän hetken talteen. Emme kyllä ottaneet äänitystäkään, olisikohan pitänyt...

Reippailun jälkeen ajelimme toiselle parkkipaikalle toiveikkaina, mutta nauttiessamme kuksista teetä eivät pöllöt edelleenkään äännelleet. Niinpä lähdimme kotia kohden ilman tallennuksia, mutta silti hyvillä mielin mukavasta iltahetkestä nauttineina.

Rekolanmetsässä ja Kuusijärvellä retkeilemässä 5.3.2017



Sunnuntaiaamuna ennen seitsemää pönttäytyneenä toppavaatteisiin valmiina lähtemään lintuja kuuntelemaan ja reippailemaan, mietin Jenni Pääskysaaren ohjelman tapaan Pitääkö olla huolissaan? Minähän en ole mikään aamuihminen. Illasta kyllä kukun ties miten pitkään, mutta ne aamut. Nyt alkuvuodesta olen kuitenkin huomannut itsessäni pientä muutosta, vai johtuuko vain siitä, että on tarpeeksi mielenkiintoista ja innostavaa, sillä ei tehnyt yhtään tiukkaa nousta kuuden jälkeen ylös, vaikka edellisiltainen pöllöretkikin oli tehtynä.

Hurautimme seitsemältä kotoani Vantaan Rekolanmetsään. Heti autosta noustuamme kuulimme käpytikan kiihkeäntiuskahtelun. Ei muuta kuin Otto valjaisiin, tallennin ja mikrofoni käteen ja ääntä kohti. Lähestyessämme otimme useamman tallenteen, mutta lopulta pääsimme aivan käpytikan alle ja saimme hienon tallenteen, vaikka itse sanonkin. Kuunnelkaas miten kuuluu myös naputusääniä tiuskahtelun taustalla.


Oho, autoon jäi Siljan kiikarit ja hansikkaat. Niin innoissamme olimme käpytikasta, että paljain käsin yhdeksän asteen pakkasessa painatti navigaattori menemään ääntä kohti. Palasimme autolle, sillä kyllähän hansikkaat siinä pakkasessa oli tarpeen.

Lintujen aamukonsertti oli iloisen keväinen. Talitiaisten ja sinitiaisten äänet kuului kauas monien hennompiäänisemmät linnut peittäen. Välillä kuulimme käpytikan nakuttelua, punatulkkujen metallisen soinnin. Tallennuksia niistä emme kuitenkaan saaneet. Pääsimme kuitenkin aivan viereen missä kolme pikkuvarpusta sirkuttivat, kävivät varmastikin jonkinlaista viestinvaihtoa keskenään.

Pääsimme myös lähelle mustarastaita, jotka varoittelivat toisiaan. Ehdottomasti haluamme saada tallenteen myös upeasti laulavasta mustarastaasta. Tuo varoitusääntely kun ei välttämättä hirveän kaunista kuultavaa ole.

Reippailumme aikana pilviverho väistyi ja pääsimme nauttimaan auringon paisteesta. Keväistä tunnelmaa lisäsi kohiseva Keravanjoki. Silja kävi varovasti ottamassa äänitteen siitäkin jään kolosta, jonka alla joki kohisi.

Parin tunnin kävelyn jälkeen palailimme autolle ja hurautimme Kuusijärvelle, jossa istahdimme kahvioon nauttimaan suolapalaa kera kahvin ja teen. Otto otti pienet unet meidän taukomme aikana.

Otto lataa akkuja.

Kuusijärvellä ei tullut tallennuksia. Lähinnä kuulimme tiaisten iloista laulua. Nautimme joka solullamme auringosta ja kevään tunnusta. Jäällä kävellessämme oli kovin onnellinen olo. Vielä kun Lahdentien kohinan olisi siitä hetkestä voinut jotenkin poistaa niin luonnon tuntu olisi uponnut vielä syvempään. Vajaan tunnin kiertelyn jälkeen palailimme autolle tyytyväisinä aamun reippailuista.

Aurinkoinen ilma ilahdutti kovin!

torstai 9. maaliskuuta 2017

Pöllöjä kuuntelemassa 4.3.2017


Kirkas, tyyni ja pakastuva ilta. Lähdimme kahdeksan maissa ajelemaan Hindsbyn kylää kohti Sipoonkorven kupeeseen. Olimme pukeutuneet lämpimästi ja auton lämmitys pidettiin pienellä. Tunnelma oli odottavan jännittynyt ja erittäin innostunut. Olimme niin sillä fiiliksellä, että jotain kuulemme illan aikana. Itse en ole kuullut ennen tuota iltaa luonnossa minkään pöllön ääntelyä. Silja oli kuullut aiemmin helmi- ja suopöllöjä.

Pysähdyimme ensimmäisen kerran kuulostelemaan. Kuulimme vain autojen hurinaa ja lentokoneiden suhinaa. Niitä tuntui lentävän jatkuvasti. Seisoimme rinnatusten aivan hiljaa ja yritimme erottaa liikenteen huminan seasta josko metsästä kuuluisi jotakin. Ei kuulunut, mutta olisihan se nyt ollut melkoinen tuuri, jos heti olisi tärpännyt.

Ei tärpännyt toisella pysähdykselläkään. Hiukan alkoi kylmä hiipimään kroppaan. Pitänee siis karaistua lisää pöllöretkiin. Kolmas pysähdys sai kuitenkin vilun väreet unohtumaan, sillä kaukaa kuului kaipaamamme - huhuu-uu-huu. Se kuului niin kaukaa että emme oikein ensiksi saaneet selvää mistä suunnasta se kuuluu. Tallensimme ääntä, mutta tokihan halusimme päästä vielä lähemmäksi kun äänen suunta selvisi. Niinpä hyppäsimme autoon ja ajoimme hiukan edemmäksi. Ja oi, miten lehtopöllön kirkas huu kuuluikaan hyvin. Siellä se kukkulan päällä kaihoisasti kumppanilleen huhuili.

Ottokin pääsi lehtopöllöä kuuntelemaan. Kävelimme tietä pitkin välillä pysähtyen kuuntelemaan. Tuntui, että olemme aivan lähellä. Lopulta päädyimme kohtaan missä tie kaarsi äänen suunnasta kauemmaksi eikä metsään pimeässä lähdetty ahnehtimaan vielä lähempää tallennusta. Seisoskellessamme aloillaan Otto välillä vähän uikahteli ja puhahteli. Hienoiseen levottomuuteen syykin selvisi. Seisoimme hiljaa tallentamassa lehtopöllöä kun kuulimme lumen ja jään ratinaa, kaksi metsäjänistä loikki tien yli aivan editsemme.

Olimme täysin unohtaneet, että aiemmin oli viluttanut. Lehtopöllöä kuunnellessamme tallensimme useamman pätkän ja eilisiltana editoidessani totesin hyvä niin. Nimittäin ne lentokoneet tuntuivat viettävän ruuhka-aikaa öisellä taivaalla. Pakkanen kuitenkin nipisteli etenkin kättä, joka mikrofonia piteli lopulta meidät havahduttaen innostamme. Saimme kuitenkin kohtuullisen hyvän tallenteen lehtopöllöstä, joten kuudes lintulajimme on talletettu, YES!

Olin saanut vinkin mahdollisesta huuhkajayksilöstä suur-Korson laitamilta. Kotimatkalla päätimme ajaa kyseisen paikan kautta, mutta mahdollinen huuhkaja oli hiljaa. Meidän iloa ja intoa se ei kuitenkaan haitannut.

torstai 2. maaliskuuta 2017

Viikonloppu Kökarissa 17.-19.2.2017

Urpiaisparvi tervaleppälehdon latvustossa

Eräänä joulukuisena iltana tutkailin Tringan retkitarjontaa ja huomasin helmikuulle ajoittuvan Kökarin retken. Retki vaikutti kiinnostavalta, joten yhteys Siljaan, joka myös innostui asiasta. Vähän mietimme ääntelevätkö linnut tuolloin minkä verran, että onko minulle retkestä oikeasti iloa. Nyt voin todeta, että onneksi osallistuimme. Vaikka lintukonsertti ei hurjan suuri ollutkaan saimme monta upeaa kokemusta. Ja ehkäpä tämä blogikaan ei olisi syntynyt, tai ei ainakaan alkanut näin upealla projektilla nauhoittaa sata eri lintulajia. Kiitos idean isälle Ari Linnalle!

Perjantaiaamuna starttasimme Vantaalta heti aamu viiden jälkeen. Ajelimme kohti Korppoota tuhnuisessa sateisessa säässä. Aamun valjetessa myös sade loppui ja ennusteissa oli aurinkoa. Ja niinhän siinä kävi, että lauttamatkan aikana Kökariin aurinko tuli esille paistamaan laskuunsa asti. Positiivinen yllätys oli vähätuulisuus, joka saarella kaiketikin harvinaista.

Majottauduimme pikaisesti ja lähdimme porukalla kävellen liikkeelle. Melkeinpä heti näimme merikotkia ja metsäpeuran. Muiden lähtiessä meren rantaan suuntasimme Siljan kanssa tervaleppälehtoon, jossa viihtyvät punarinnat ja peukaloiset. Lehdossa laitoin kuulokkeet korville ja nauhoituksen päälle. Kuulin miten mustarastaat rapistelivat maata ja kauempaa tiaisten iloista laulelua. Istahdimme laiturille auringosta ja lämminkuppikeitosta nauttimaan. Siinä istuessamme paikalle lehahti urpiaisparvi leppälehtoon ruokailemaan. Hiivimme varovasti parven alle nauhoittamaan. Kuulokkeet korvilla kuulimme miten linnut ruokailivat säksätyksen lomassa. Tuli olo kuin olisi ollut parven sisällä ja niin lähellä luontoa... Siinä olisi voinut olla ties miten pitkään onnellisena tästä upeasta kokemuksesta.




Kulkiessamme kohden kirkkolehtoa ja luostarin raunioita Silja kuuli pienen hennon äänen, jonka tunnisti hippiäiseksi. Emme saaneet hippiäisestä kuitenkaan täysin tunnistettavaa äänitettä, sillä ilmeisesti äänitteellä ääntelee myös muita tiaisia (ehkä pystötiainen?) joten jäämme odottamaan parempaa äänitettä hippiäisestä.

Luostarin raunioilla oli maakuoppa raunioiden sisäpuolella. Kiersimme kuopan raunion reunoja myöden. Näin sain hyvän käsityksen sen koosta ja muodosta. Raunioilta oli aika palailla hiljaista tietä pitkin majapaikkaamme. Autoja ei juurikaan kulkenut, joten tien viertä pitkin kulkiessa oli hyvä tehdä tallennuksia. Sinitiainen heläytteli iloisesti monen yksilön voimin. Tallenteessa kaksi sinitiaista heläyttelee ja säksättelee "tiii-tiii-tititititi" Taitaa jo olla niilläkin kevättä rinnassaan.

Oli aika päivällisen. Söimme sen molempina iltoina Saaristoleivän ravintolassa, joka on myöskin leipomo. En koskaan ole syönyt niin herkullista janssoninkiusausta kuin perjantain päivällisellä. Lauantaina ruokailtuamme pääsimme tutustumaan leipomotiloihin missä valmistetaan Saaristolaisleipää.

Vaikka väsy jo painoikin, piipahdimme perjantain päivällisen jälkeen kirkon tuntumassa kuulostelemassa josko kirkon torinissa asuva huuhkaja huilisi meille, mutta se päätti olla hiljaa. Kovin pitkään emme jaksaneet odotella, joten huuhkajan huhuilut jäi toiseen retkeen.

Lauantaina saimme vielä aamupäivällä nauttia aurinkoisesta säästä, mutta tuuli oli herännyt henkiin. Lähdimme kahdeksan jälkeen Siljan kanssa taas tervaleppälehtoon. Matkalla sinne kuulimme upeasti svengaavaa talitiaista, joka oli soveltanut oman version perinteisestä titityystä. Yleensä kaikki titityyt, tityyt ja tytiit ovat talitiaisen laulua, kun taas sinitiaisen laulu on yleensä jonkinlainen sovellus kimeästä tiii-tiii-tititititi laulusta. Eipä siis muuta kuin lantiot heilumaan, lintu oli saanut selvästi rytmitajua joka syksyisin järjestettäviltä Åland Jazz -festivaaleilta!

Myös viherpeipot olivat visertelytuulella. Niiden visertely oli todella iloista ja keväistä. Välillä peipot intoutuivat lurittelemaan pitkää tunnistettavaa "dryyyyiii" lauluaan. Eihän siitä voinut tulla kuin entistäkin paremmalle tuulelle :)


Tällä kerralla leppälehdossa oli hiljaista. Hiljaisuuden taisimme osittain itse aiheuttaa, sillä leikitimme Ottoa, joka sai tovin vapaana kirmailla ja ottaa labbishepuleitaan. Laiturikin oli kuurassa, mutta tovin siinä istuskelimme ja tutkaillen rannasta löytynyttä kasvia, jossa oli kiehtovia siemenkotia. Otimme kasvista kuvan, ja kun kukaan retkiseurueestammekaan ei tuntenut kasvia, saimme tunnistuksen vasta myöhemmin: hulluruoho, jota on käytetty entisaikoina rohdoslääkkeenä ja joka on todella myrkyllinen. Lintujen pysyessä hiljaa keräsimme maasta lepänkäpyjä ja norkoja. Majapaikkaan hipsiessämme mukaan tarttui vielä meriruokoa. Silja iltapuhteenaan askarteli kasveista mukavat matkamuistokimput. Aamupäivän aikana kiertelimme kirkon läheisyydessä, kävimme kallioilla, mutta todettiin reitin muuttuvan todella hankalaksi, joten lähdimme hiljalleen palailemaan majapaikkaamme kuultuamme myös muiden tulevan sinne.

Hulluruoho, jonka siemenet säilyvät maassa jopa 1000 vuotta itämiskykyisinä!

Lounaaksi valmistui herkullinen kanasalaatti. Ison salaattiannoksen syötyämme jaksoi taas lähteä matkaan. Tällä kerralla autoilimme ensin satamaan, jossa oli hirmuisen kylmä. Kaukoputket olivat ahkerassa käytössä. Merellä uiskenteli mm. isokoskeloita, telkkiä, tutkasotkia ja uiveloita. Kaikkien nähtyä uivelon lähdimme ajelemaan saaren itäosissa oleville lahdille, jotka olivat jäässä. Aurinko painui pilveen ja tuuli voimistui. Kiertoajelun päätteeksi kävellessämme lähikylässä katsellen pikkulintuja lämpimänä pysyi kun pysyi liikkeessä. Kaukoputkilla näkyi puun latvassa isolepinkäinen. Äänimaisemassa kuului lähinnä tuulen suhina ja hiekan rapina kenkiemme alla.

Kuurainen helmikuu Kökarissa

Edellisyön pitkien yöunien jälkeen lauantai-iltana jaksoi olla sosiaalinen, joten saunoimme naistenvuorolla ja sen jälkeen vietimme aikaa retkioppaamme kanssa rupatellen Siljan tehdessä kimppuja ja minun neuloessa. Seuraavana aamuna aamiaisen jälkeen oli aika pakata kimpsut ja kampsut. Tuolloin aamusella Otto kohtasi valkoisessa puvussaan olevan metsäjäniksen kalliolla tien vieressä. Jänis ei piitannut kuvien ottajista eikä edes Otosta. Myöskään Otto ei jänöstä innostunut.

"Mitä ihmettä, paljastuinko? Minunhan pitäisi olla näkymätön!"


Satamassa ennen lautan lähtöä vielä ehti katsella lintuja. Korviini kantautui laulujoutsenten äänet ja sain kuulla näkyvän esim. yli 300 sinisorsaa, joka tuntui minusta täysin käsittämättömältä. Telkillä oli jo soitimen aloituksen elkeitä, kun vähän väliä joku heitteli niskojaan taaksepäin ja taitojaan esitellen. Monella lauttamatka sujahti kannella kaukoputkilla lintuja seuraillen. Näkivät mm. merimetsoja. Sää oli jälleen upea tuulisuudesta huolimatta, aurinko paistoi ja tuntui kovin keväiseltä.

Lauttamatkan jälkeen kotimatkan auto-osuus alkoi. Pysähdyimme aterioimaan Paraisille, jotta jaksoimme matkata kotiin asti. Takana oli onnistunut, mukava viikonloppu. Ja saimme ensinmmäiset 5 lintulajn tallennusta retkeltä projektiimme mukaan!